"Kirsti, rakastettu Kirstini!"
Mutta sairas työnsi hänet hiljaa luotansa.
"Ei ennen kuin olen saanut sinulta anteeksi", sanoi hän.
"Mitä minulla on anteeksiannettavaa? Kas tässä, rakkahin, minulla on mukanani sinun oma mikstuuripullosi, ota siitä lusikallinen, se vahvistaa sinua!" Pullo vapisi hänen kädessään.
"Jätä kaikki moiset, minun viime hetkeni on käsissä."
"Miksi huolestutat itseäsi ja minua sellaisilla ajatuksilla. Sinun on tultava terveeksi jälleen ja…"
"Ei, Erik, minä kuolen, mutta ensin täytyy minun tehdä sinulle tunnustus."
"Sinulla ei ole mitään tunnustettavaa enkä minä tahdo tietää mitään…"
"Oi Jumalani!" huokasi sairas. Nyt vasta päästi hän Kaarinan käden ja ojensi molemmat käsivartensa puolisoaan kohden. "Kaiken sen rakkauden nimessä, mitä olette osoittanut minulle, herra, rukoilen teitä kuulemaan minua!"
Erik herra katsoi huolissaan, melkein peloissaan sairaaseen vaimoonsa; kenties tunsi hän nyt, että kaikki ne kauniit harhaluulot, joilla hän tähän asti oli hurmannut itseään, tulisivat kerta kaikkiaan luhistumaan. Jos hän oli pettänyt itseään, miksei toinen antanut hänen pysyä onnellisessa uskossaan? Mutta sairas katsoi yhä rukoillen häneen. Hän ei ollut koskaan kieltäytynyt täyttämästä tämän toivomuksia, kuinka voisi hän nyt tehdä sen? Ja niin polvistui hän vuoteen viereen ja sanoi väristen: