"Olen valmis!"
"Jättäkää meidät kahden!" kuiskasi Kirsti rouva.
Mitä näillä kahdella oli sanottavaa toisilleen, sen tietäköön yksin hän, joka sydämet ja munaskuut tutkii ja näkee salatuimmatkin asiat.
Kolme tuntia he olivat häiritsemättä.
Sen jälkeen tuli Erik herra ulos ja pyysi Kaarinaa menemään Kirsti rouvan luo.
Mutta kun Kaarina oli mennyt, heittäytyi Erik herra tuolille ja purskahti hillittömään itkuun.
Kristina puhui lohduttavia sanoja, mutta Erik herra puristi vain hänen kättänsä.
Kun puuska oli asettunut hieman, sanoi hän nyyhkyttäen: "Kaiken, kaiken voin kestää, en vain menettää häntä. Uskotteko hänen kuolevan?"
"Hän itse uskoo niin?" vastasi Kristina hiljaa.
"Hän voi pettyä. Ah, Kristina rouva, kun vain saan pitää hänet, en halua, en toivo muuta mitään. Ette voi aavistaa, kuinka suuresti rakastan kaunista, ylpeää, ihanaa Kirstiäni!"