"Teidän sananne vakuuttavat minut siitä, jalo herra; ja tahdomme tehdä hänen hyväkseen kaiken, mikä ihmisen voimissa on."
"Luuletteko", lisäsi hän hämillään, "että Sten herra sallii minun jäädä tänne?"
"Kyllä, sillä se tyynnyttää sairasta. Tuomme kirjanne tänne alas."
"Vähät kirjoista, kun saan olla hänen luonaan."
Erik herra osoitti Kaarinaa kohtaan melkein isällistä huomaavaisuutta, erittäinkin sairashuoneessa; oli ilmeistä, että Kirsti rouva oli puhunut tytön suhteesta poikaansa, ja Erik herra tahtoi ikäänkuin vahvistaa sen.
Yhdessä vaalivat he sairasta, ja oli liikuttavaa nähdä, millä hellällä huolenpidolla Erik herra tarkkasi tautia. Hänen lääkärikirjansa tuotiin pian alas, hän piti neuvotteluja lääkärin kanssa, mutta päivä päivältä alenivat hänen toiveensa, ja eräänä päivänä tuli hän Kristina rouvan luo ja sanoi kyynelten tukehduttamalla äänellä.
"Nyt käsitän, että hän kuolee!"
"Hän näyttää niin tyyneltä ja onnelliselta!"
"Ja miten hyvä hän on! Mitä hyvänsä laitankin, ottaa hän vastaväitteittä. Sitä ei hän ole tehnyt koskaan ennen."
"Hän on sangen kiitollinen teitä kohtaan."