Kun tanskalaiset havaitsivat kaikki muut hankkeensa hyödyttömiksi, lähtivät he Brännkyrkaan suurella parvella ratsain ja jalkaisin.
On luultavaa, että kuninkaan päätökseen vaikutti sekin, että hän pelkäsi hyökkäystä selkäänsä.
Hänen vakoilijansa olivat ilmoittaneet hänelle, mihin suuri osa ruotsalaista sotajoukkoa oli sijoitettu, ja häntä halutti yllättää heidät.
Sentähden lähti tanskalainen sotajoukko liikkeelle keskellä yötä ja marssi niin hiljaa kuin voi.
Hyökkäyksen oli tapahduttava heinäkuun 22 päivänä.
Kuningas löysi väelleen hyvän aseman Brännkyrkan luota, ja kun luultiin, että ruotsalaiset olivat valmistumattomat, puhallettiin hyökkäykseen.
Sten Sture oli saanut varoituksen ja riensi täyttä laukkaa leiriin.
Silloin kohtasi hän ryntäävän vihollisen. Tosin oli ruotsalaisten parvi pieni luvultaan, mutta sotahalu ja rohkeus leimusi kaikkien sydämissä; nuori valtionhoitaja ryntäsi eteenpäin kuin sankari, ja sankareita seurasi hänen jälestään. Vimmatusti kävi pieni parvi tanskalaisten kimppuun lyöden ja pistäen.
Mutta Kristian kuningas oli sanonut, että tänään oli hänen niitettävä voitto, ja kiroten uhkasi hän itse hakata pään poikki siltä, joka käänsi viholliselle selkänsä, mutta lupasi kultaa ja kunniaa niille, jotka löivät maahan nämä kurjat ruotsalaiset, jotka pettivät lailliselle herralleen ja kuninkaalleen vannomansa valat.
Itse osoitti hän tavatonta urhoollisuutta, ja hänen henkensä elähytti hänen miehiäänkin.