"Tahdon pitää siinä vettä."
"Ette suinkaan luullekaan heidän tarjoavan muuta", tuumi Pentti
Niilonpoika uteliaana.
"Heidänkö tarjoavan? Ette tunne tanskalaisia, he eivät tarjoa koskaan, ainoastaan ottavat vastaan."
Kuului naurua ja leikinlaskua ylteen ympärinsä.
"Tiedän hyvin, ettei teillä ole mitään pelättävää", sanoi Sten herra sen jälkeen Hemmingille. "Kuitenkin olisin toivonut, ettei kukaan teistä olisi lähtenyt panttivangiksi."
Kokoontuneet sopivat nyt, että lähetettäisiin viestinviejä kuninkaan luo, joka tällä haavaa oli Dalarössä, ilmoittamaan neuvoston päätöksestä. Heti hänen vastauksensa saavuttua olisivat valitut panttivangit valmiit lähtemään. Kuningas vastasi, että hän oli halukkaampi kohtaukseen maajalassa ja määräsi yhtymäpaikaksi Österhanningen kirkon, johon valtionhoitajan oli seuraavana päivänä saavuttava. Tämä suostui heti.
Kungsholmasta oli aluksen lähdettävä viemään ruotsalaisia herroja ja odotettiin tanskalaisten saapuvan. Silloin nähtiin lujasti asestettu alus, joka lähestyi tanskalaisesta laivastosta, ja kun ei saattanut olla epäilystä siitä, keitä se toi mukanaan, ja kohtauksen aika oli pian käsissä, lähti valtionhoitaja pienen seurueensa kera Österhanningeen. Hän odotti kaksi päivää, mutta kuningasta ei kuulunut eikä hänen lähettilästäänkään.
Vilpittömän Sten herran mieleenkään ei juolahtanut, että mitään petosta saattoi olla kysymyksessä; hän ihmetteli vain, mikä mahtoi olla viivykkinä.
Kolmantena päivänä hän päätti matkustaa takaisin Tukholmaan.
Siellä hän sai tiedon, että ruotsalaiset herrat oli otettu tanskalaiselle alukselle ja viety tanskalaiseen laivastoon. Tuuli oli kääntynyt ja käynyt suotuisaksi kuninkaalle, sentähden nostivat he ankkurin, ja laivasto purjehti aavalle merelle matkalla Tanskaan, ja ruotsalaiset saivat seurata mukana.