Mutta paetessa juolahti ruotsalaisten mieleen, että toista oli Sten herra heiltä odottanut; muutamain mielessä välähti vanha miehuus, he häpesivät arkuuttaan ja Tivedenin jäälle pysähtyi suurin osa sotajoukosta. Täällä saivat he viestin Sten herralta.
Esbjörn oli vienyt herransa muutamaan läheiseen taloon, mutta niin pian kuin tämä oli palannut tajuunsa, tahtoi hän heti palata sotajoukkoon, ja tieto siitä, että ruotsalaiset olivat peräytyneet, kannusti siihen sitäkin enemmän.
Heti saatuaan varman tiedon, että he olivat leiriytyneet Tivedenin jäälle, vietätti hän itsensä sinne. Rajattomalla riemulla tervehtivät talonpojat hänet tervetulleeksi, sanoen tekevänsä kaiken mitä hän tahtoi.
Silloin sanoi hän heille, että hän tahtoi ottaa osaa puolustukseen niin paljon kuin voi ja hänen vaarallinen haavansa salli. Hänen käskystään hakattiin murrosaita metsään Ramundabodan luo, ja sotajoukko sijoitettiin sen suojaan.
Kynttilämessun aattona marssitti Otto herra väkensä murrosaitaa vastaan ja ryhtyi hyökkäykseen.
Ranskalaiset ne olivat saaneet rynnäkön tehtäväkseen, ja he kävivät urheasti eteenpäin, mutta saivat sellaisen vastaanoton, että puolet kaatuivat kahden päällikön keralla.
Nyt näytti synkältä tanskalaisten pääsy läpi. Tiveden näytti uhkaavan käydä heille toiseksi Holavedeniksi; tieto siitä, että valtionhoitaja oli mukana, kohotti kaksin verroin ruotsalaisten soturien rohkeutta.
Silloin hiipi muuan ruotsalainen herra kiertoteitä tanskalaisten leiriin; hän oli herra Erik Abrahaminpoika (Lejonhufvud), joka tahtoi tavata herra Otto Krumpenin. "Kaikki kävi hyvin!" virkahti hän. Mutta Otto herra oli synkällä tuulella. "Minä en pääse täältä voittajana", sanoi hän. "Luoti on tehnyt tehtävänsä ainoastaan puolittain."
"Sitten teen minä toisen puolen."
"Miten voitte sen?"