Koskaan ei Outi ollut näyttänyt hänestä niin kauniilta, niin houkuttelevalta. Nyt oli hän varma siitä, että tyttö petti häntä, ja hän olisi saattanut itkeä verta sentähden, sillä hän rakasti häntä yhtä mielettömästi kuin ennenkin.
Mutta kenen oli hansikas?
Siitä täytyi hänen hankkia tieto.
Hän puhui siitä eräälle sotamiehelle ja tämä otti hansikkaan, piti sitä ylhäällä ilmassa, kysyen kuka oli sen kadottanut.
Turo hämmästyi suuresti, kun näki erään nuoren upseerin, tanskalaisen syntyjään, tempaavan sen kysyen: "Mistä olet löytänyt sen?"
"Täältä pihalta!" vastasi sotamies.
Kuinka mielellään olisikaan Turo taistellut hänen kanssaan elämästä ja kuolemasta, mutta ensin täytyi hänen päästä varmuuteen.
Nyt hän vakoili.
Ja seuraavana päivänä meni hän heti kilpakosijansa jälestä Outin kamariin.
Upseeria ei näkynyt. Turo ymmärsi, että Outi oli kätkenyt hänet. Niinpä oli jäätävä odottamaan, ja turhaan sanoi Outi, että huoneessa oli oltava hiljaa, sillä Anna rouva oli makuukamarissaan, turhaan valitti hän päänsärkyä ja pyysi sulhastaan lähtemään tiehensä. Turo vastasi, että niin kauan kuin Outi oli sairas, tahtoi hän tehdä hänelle seuraa.