"Laittaudu pois täältä!" kuiskasi junkeri kalveten.
Mutta juuri kun luutnantti kääntyi, laskivat molemmat asemiehet, jotka olivat seuranneet Anna rouvaa, kätensä hänen olalleen ja sanoivat: "Pysykää paikoillanne!"
Hän ei sen jälkeen liikuttanut ainoaakaan jäsentään.
"Kuka on syyttäjä?" kysyi junkeri ivallisesti.
Outin käskettiin nousta lavan portaille, ja hän totteli heti.
"Hameväkeä taas!" lisäsi junkeri.
"Hiljaa, hiljaa!" huudettiin kaikilta tahoilta.
"Puhu!" käski Anna Bjelke.
Mutta pelästys oli lamauttanut Outin kielen, hän heitti Anna rouvaan tylsän katseen. Oli niin hiljaista, että hän kuuli selvään pyssynlukon nopsauksen. Hän katsoi ylös, ja silloin tuli eloa hänen silmiinsä ja liikkeihinsä.
"Minä olen syyttäjä", huudahti hän vihlaisevalla äänellä, "ja häntä, junkeri Evensiä, minä syytän siitä, että hän houkutellen ja lahjuksin on taivutellut minua kavaltamaan jalon rouva Anna Bjelken!"