Niin oli arpa heitetty!
Hemming Gadd oli kavaltaja! Kulovalkeana oli sellainen puhe leviävä ympäri Ruotsin maan. Ja hän löi nyrkkiä pöytään niin rajusti, että se halkesi, ja sitten tuijotti hän halkeamaan synkin muistelmin ja miettein.
Mutta askel oli otettu, hänen täytyi käydä eteenpäin tiellä, jolle oli lähtenyt. Helluntain aikoihin saapuivat he Tukholman edustalle. Kirje lähetettiin jo saaristosta ruotsalaisiin maakuntiin, ja mukana seurasi kuninkaan kirje, jossa hän lupasi lakien, oikeuksien ja vanhojen hyvien tapojen pyhänä pitämistä, ja rahvas oli kutsuttava Tukholmaan valtiopäiville päättämään ikuisesta rauhasta kolmen valtakunnan kesken. Samalla laskettiin joukko sotaväkeä maihin.
Nyt alkoi Tukholman piiritys, mutta näyttäytyi pian, että se oli miltei yhtä mahdotonta kuin Kalmarinkin valloittaminen. Piiritettiin niin maan kuin merenkin puolelta, mutta jokainen porvari oli ruvennut sotamieheksi, ja yhdessä he muodostivat muurin, joka ainakin tällä haavaa oli läpipääsemätön.
Kristina oli väsymätön, ja urhoollinen puolustusjoukko osoitti mitä suurinta uhrautuvaisuutta. Oli kysymys isänmaasta, kotiliesistä, ja kaikki arvelut väistyivät.
Kuningas oli synkällä tuulella, ja pian näyttäytyi, etteivät kirjeet eivätkä lupaukset pystyneet kehenkään; Hemmingin kirjeet herättivät suuttumusta, kuninkaan naurua.
Silloin koetettiin lahjoa ei ainoastaan herroja, vaan rahvastakin. Erittäinkin ne, jotka olivat Tukholman läheisyydessä, tahtoi kuningas vetää puolelleen. Niin hän itse kuin hänen lähettinsäkin kokosivat Uplannin talonpoikia ympärilleen ja puhuttelivat heitä ystävällisesti, ja kun he tulivat leiriin Tukholman edustalle, kestitettiin heitä, eivätkä he palanneet sieltä koskaan saamatta lahjaksi suolatynnyriä.
Ruotsalaisten herrojen joukosta varsinkin Mathias piispa touhusi innokkaasti kääntääkseen kansan mielen kuninkaan puolelle. Hän ei koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta, missä saattoi saavuttaa jonkunlaisen hyväntekijän maineen. Kansaa miellytti hänen suopea ja leikkisä luonteensa. Koko hänen oma persoonallisuutensa oli sulanut yhteen ainoaan haluun, hän tahtoi miellyttää ja saada suosiota niin kansalta kuin kuninkaaltakin. Mahdollisesti hän ajanoloon odotti ylennystä, mutta nyt oli hänen ajettava kuninkaan asiaa rahvaan kesken, ja suuresti mielissään oli hän kuullessaan toisten pappien sanovan, ettei kenelläkään ollut niin suurta vaikutusvaltaa kuin hänellä. Turhamainen vanha mies punastui kuin tyttö, kun kuningas taputti häntä olalle ja pyysi häntä tekemään hänen asiansa hyväksi minkä voi.
Käsi sydämellä hän sen lupasi, eikä Kristian kuninkaalla ollut uskollisempaa palvelijaa.
Oli kyllä toisiakin, jotka eivät tahtoneet olla häntä huonompia; huomattavimmat niistä olivat Skaran piispa Vincentius ja herrat Ture Jönsinpoika ja Erik Abrahaminpoika.