Kuningas vaikeni kotvan, mutta oli helppo nähdä, että hänen sisunsa kuohui.
Silloin kuiskasi Didrik Slagheck Kustaa herran korvaan: "Ajatelkaa, henkenne on vaarassa!"
Kalpeana kuin kuolema kohotti tämä päätään, hänen ensi katseensa kohtasi Mathias piispan eikä enempää tarvittu palauttamaan hänen rohkeuttaan.
"Vaadin sitä paitsi", sanoi hän, "että kaikki ne henkilöt, joita vastaan on syytös tehty, vangitaan ja ankarasti vartioituina säilytetään, kunnes kuningas on langettanut heidän tuomionsa, ja kuningas on saapa iäisen palkinnon Jumalalta ja koko kristikunta on häntä ylistävä siitä rangaistuksesta, minkä hän tuomitsee näille kerettiläisille, jotka ovat ansainneet iankaikkisen kadotuksen."
Pelästys ja kauhu valtasi kaikki läsnäolijat, mutta kukaan ei rohennut virkkaa sanaakaan.
Silloin nousi Kristina.
Hän meni valtaistuimen eteen, loi katseensa kuninkaaseen ja sanoi tyynellä ja lujalla äänellä:
"Herra kuningas, sallikaa minun johdattaa muistoonne Upsalan päätöksen sisällys, jonka itse olette juhlallisesti vahvistanut, ja pyhät lupauksenne ja vakuutuksenne, että annatte kaiken menneen unhottua. Sen pyhän sakramentin kautta, jonka silloin otitte, rukoilen teitä jättämään kuolleen herrani rauhaan ja osoittamaan lempeyttä naiselle, jonka ainoa rikos on siinä, että hän on täyttänyt velvollisuutensa, ja jolla nyt ei ole muita aseita kuin kyyneleensä!"
Nämä yksinkertaiset, selvästi lausutut sanat tunkeutuivat kautta salin; niin miehet kuin naisetkin näyttivät liikutetuilta, ja kuningaskin otti sellaisen muodon, kuin Kristina rouvan sanat olisivat tunkeutuneet hänen sydämeensä.
"En tahdo tehdä ketään levottomaksi", sanoi hän, "mutta jokaiselle täytyy minun suoda oikeutensa ja katson sentähden velvollisuudekseni lykätä tämän asian hengellisten isien tuomittavaksi."