Hankittiin kantotuoli ja siihen sullottiin kaikki lapset ja joukko tyynyjä. Kolme pienintä nukkuivat jo, Niilon ja Ilianan käskettiin olla hiljaa. Neljä palvelijaa tuli tuolia kantamaan. Kaarina ja isä Johannes kulkivat kukin puolellaan, Kristina rouva ja herra Severin Norrby seurasivat jälestä.
Linnan portilla ei kukaan rohennut kysyä mitään ritarin nähdessään. Ritari näytti tietä, vihdoin olivat he ovella, ja koko saattue astui sisään. Cecilia rouva oli valveilla ja kertoi, että oli aiottu sillaikaa murtautua sisään.
"He ovat etsineet minua!" sanoi Severin Norrby. "Menen heti kuninkaan luo. Hankin teille mitä tarvitsette, mutta älkää avatko kenellekään muille kuin minulle."
Kaarina oli poiminut pienokaiset pois kantotuolista, ja kantajat poistuivat ritarin mukana.
Tyynyistä laitettiin vuode lattialle, ja lapset pantiin siihen maata. Cecilia kertoi sillävälin isä Johannekselle, mitä oli tapahtunut, sikäli kuin saattoi epätoivoissaan rakkaan herransa ja vävynsä tähden.
"Tiedättekö, missä he ovat?" kysyi Johannes.
"Täällä linnassa."
"Kyselen sitten."
"Aiotteko mennä heidän luoksensa?"
"Kyllä, he voivat tarvita minua."