"Hekin kahleissa!"
"Isä", kuiskasi muuan nuorukainen, "mitä pahaa nuo maan mahtavimmat herrat ovat tehneet?"
"Jättäneet valtakunnan vihollisen käsiin, muuta minä en tiedä."
Kuolemaan tuomitut vietiin keihäsaitaukseen.
Herra Niilo Lycken oli raatihuoneen parvekkeelta puhuttava kansalle. Hän sanoi jokseenkin hiljaisella äänellä, ettei kukaan kauhistuisi sitä mitä oli tapahtuva. Vangitut herrat olivat kaikki kerettiläisiä, joita täytyi rangaista. "Se on tosin aivan vastoin kuninkaan tahtoa ja toivomusta", sanoi hän, "mutta hänen täytyy panna toimeen paavin pannajulistus, arkkipiispa Kustaa Trolle on kolme kertaa rukoillut häneltä sitä polvistuen ja kyynelissään…"
Joukosta kuului vihaista murinaa.
"Sitä paitsi ovat nämä herrat vehkeilleet kuninkaan henkeä vastaan", lisäsi Niilo herra.
Silloin kuului kirkas ja sointuisa ääni keihäsaitauksen sisältä.
Vanha Vincentius se keskeytti tanskalaisen salamoivin sanoin:
"Tanskan kuningas Kristian valehtelee ja pettää niin sanoin kuin teoinkin. Petollisesti on hän menetellyt ruotsalaisia miehiä kohtaan. Miksei meitä ole asetettu laillisen tuomioistuimen eteen, että ainakin saisimme tietää, miksi meidän on kuoltava. Nyt tapahtuu se ilman tutkintoa ja tuomiota. Mutta me vetoamme asiassamme kuningasten kuninkaaseen; hänen rangaistuksensa on kohtaava kruunatunkin rikollisen, ja muisto siitä väkivallasta, jota hän on tehnyt vapaille miehille, on katkeroittava hänen viime hetkensä."
Piispa tahtoi puhua vielä enemmänkin, mutta torvet toitottivat jälleen ja rummut rämisivät. Nyt tulivat pormestarit ja raatimiehet ja heidän jälestään suuri joukko käsityöläisiä taottuina kahleihin.