Toiset aavistivat, mistä oli kysymys, ei vain hän. Kuinka he katuivatkaan, etteivät olleet häntä valmistaneet.
"Hän tehköön kuinka tahtoo", sanoi Sigrid rouva. "Mutta ennemmin tahdon, että minut pistetään säkkiin ja hukutetaan, kuin näen hänet tanskalaisen miehen omana."
"Poikani pahimman vihollisen!" huokasi Cecilia rouva. He olivat väärässä, Kristina tiesi, mitä oli tuleva. Hän kalpeni ajatellessaan kohtaloa, joka tämän jälkeen odotti hänen lapsiaan ja sukulaisiaan.
Mutta hän ei ilmaissut, mitä hänen mielessään liikkui. Samalla arvokkuudella sanoissa ja eleissä, joka oli ollut valtionhoitajan puolisolle ominainen, pyysi hän ritaria istuutumaan eräällä niistä kurjista puutuoleista, jotka olivat huoneen ainoat huonekalut.
Itse istuutui hän toiselle ja odotti hiljaa, mitä ritarilla oli sanottavaa.
Tämän silmissä oli suru Kristina rouvan vain kaunistanut, ja hän rakasti häntä sanomattomasti. Tunteitaan ei hän voinut pukea sanoihin, ja niin alkoi hän lyhyin, katkonaisin lausein puhua asemasta Ruotsissa. Kuningas katui mitä oli tapahtunut… hän tahtoi hyvittää minkä voi… nimittää käskynhaltijan, jolla olisi rajaton valta. Hänet, Severin Norrby, oli siksi ajateltu, mutta hän ei tahtonut ottaa tarjousta vastaan muilla ehdoin kuin että Kristina rouva suostuisi tulemaan hänen puolisokseen.
Kristina hylkäsi tyynesti ja arvokkaasti hänen tarjouksensa. Alussa ei ritari voinut löytää sanoja, sitten puhkesi hän kiihkeihin soimauksiin. Kristina oli osoittanut hänelle suopeutta, ottanut vastaan hänen palveluksiaan, puhunut kiitollisuudestaan…
"Se on aina teitä seuraava", vastasi Kristina. "Ja todistuksena siitä pyydän teitä ottamaan vastaan tämän sormuksen, ainoan kalleuden, joka minulla on jälellä muinaisilta päiviltä."
Hän otti sormuksen sormestaan ja ojensi sen ritarille.
Ritari taisteli liikutustaan vastaan. Sellaista muistoa Kristina Gyllenstjernalta ei hän voinut hylätä, ja niin vei hän käden kunnioittavasti huulilleen ja otti sormuksen sanoen: "Tämä on kallisarvoisin muisto mitä minulla on!" Syvään kumartaen riensi hän pois; nöyryytys, loukattu turhamaisuus pani hänen verensä kuohuksiin. "Suojelkoon hän itseään niin hyvin kuin voi!" jupisi hän itsekseen. "Minä en siitä enää tästedes välitä!"