"Kyllä, jos rukoilette sitä oikein hartaasti häneltä."
"Rukoile kanssani!"
Siitä päivästä olivat heidän osansa vaihtuneet. Elsa luki ääneen kiellettyä raamatunkäännöstä, he puhelivat keskenään, ja valo hiipi huomaamatta pimitettyyn sieluun.
Viime aikojen sielunjännitys oli suuresti rasittanut heikontuneita ruumiin voimia, ja vanha arkkipiispa tunsi loppunsa lähenevän.
Mutta hänen kuolemanpelkonsa oli kadonnut. "Olen iloinen päästessäni täältä", sanoi hän. "Ainoa toiveeni on, että sinä tulet pian jälestä."
"Siellä ylhäällä ette kaipaa minua", vastasi Elsa melkein kyynelten tukehuttamalla äänellä.
"Minä odotan oven edessä kunnes tulet. Minusta tuntuu, että sinä yksin voit minulle avata taivaan."
"Eikö se ole synnillinen ajatus?"
"Ei, Elsa, ken on ollut hyvä enkelini maan päällä, pysyy sellaisena ylhäällä Jumalan luonakin!"
Hän pyysi Elsaa, ettei tämä viime hetkellä kutsuisi saapuville prioria eikä munkkeja. "Anna minun vain pidellä kättäsi", sanoi hän, "ja niin minä kuolen onnellisena."