Heinäkuun alussa palasi valtionhoitaja Etelä-Ruotsista; hän oli kaikkialla saanut osakseen hyväntahtoisuutta ja auliutta, ei ainoastaan rahvaalta ja kauppakaupunkien miehiltä, vaan aatelisiltakin. Hänen matkansa oli yhä lujemmaksi solminnut siteen hänen, nuoren aateliston ja kansan välillä.
Toisin oli laita vanhojen, joita nyttemmin tuki Kustaa Trolle.
Matkallaan oli hän saanut kirjeitä, joissa kerrottiin kokouksista
Stäketissä, niistä puhuttiin paljon kautta maan, ja käsitettiin, että
ratkaisun täytyi tapahtua, jotta kerrankin saataisiin rauha maahan.
Mutta Sten herra tahtoi viimeiseen saakka koettaa hyviä sanoja ja sävyisyyttä; hänen rauhallinen ja kärsivällinen mielensä ei tahtonut panna ratkaisua keihään kärkeen niin kauan kuin saattoi toivoa rauhallista selvitystä.
Teljeen oli kutsuttu herrainkokous, hän lähti sinne kohta palattuaan, ja herrat, etupäässä nuoremmat, saapuivat jokseenkin miehissä. Mutta arkkipiispa Jaakko ei saapunut, ei myöskään herra Kustaa Trolle ja hänen isänsä. Samoin jäi pois myöskin herra Sten Kristerinpoika, Nyköpingin linnanpäällikkö. Valtionhoitaja kirjoittikin heille ystävällisesti ja kohteliaasti, kehottaen heitä saapumaan. Ylpeä nuori arkkipiispa ei katsonut hyväksi edes vastata, ja toiset vastasivat kieltävästi.
Kokouksen täytyi siis alottaa neuvottelut ilman heitä.
Oli jo edeltäpäin määrätty, että kysymys Stäketin läänistä ja Upsalan kaupungista oli tässä kokouksessa esitettävä neuvoston käsiteltäväksi. Tämän asian laita oli niin, että valtionhoitaja oli kruunun puolesta vaatinut lääniä, jota kruunu hänen mielestään ei ollut luovuttanut ikuiseksi omaisuudeksi arkkipiispanistuimelle, vaan ainoastaan erään määrätyn arkkipiispan ajaksi, eikä kukaan sitä paitsi voinut omistaa lääniä vannomatta valtion päämiehelle uskollisuutta. Jos nyt valtaneuvosto tahtoisi myöntää Kustaa Trollelle tämän edun, ei hän voisi saada läänioikeutta ennenkuin olisi tehnyt valan. Arkkipiispa Jaakko oli muuten saanut läänityksen Hannu kuninkaalta jo 1497.
Oli ilmeistä, että arkkipiispan jutusta tulisi kokouksen pääkysymys.
Valtionhoitaja lausui suoraan, ettei hän voinut muuten selittää arkkipiispan poisjäämistä ja äänettömyyttä kuin halveksimisen ilmaisuna häntä ja Ruotsin valtaneuvostoa kohtaan, mutta kun sellaista ei voinut eikä saanut sietää, jätti hän herroille yhteisesti ja valtaneuvostolle erityisesti ratkaistavaksi kysymyksen mihin nyt oli ryhdyttävä.
Silloin nousi Upsalan tuomiorovasti ja luki Upsalan tuomiokapitulin kirjelmän, jonka hän yhdessä tohtori Erik Gitingin kanssa oli jo edellisenä vuonna esittänyt ja lukenut valtionhoitajalle, joka silloin oleskeli Svartsjössä. Siinä ehdotettiin asia lykättäväksi valtakunnan edun tähden, mutta oheen oli liitetty tuomiokapitulin esitys ja toivomus, että nykyinen arkkipiispa saisi nauttia samoja etuja kuin edellinenkin.
"Juuri tämän käyntinne ja luetun kirjelmän johdosta", vastasi Sten herra, "kirjoitin arkkipiispalle ja kapitulille, että he pääsevät oikeuksiinsa niin pian kuin lailliset todistukset esitetään. Mutta kun sellaisista ei kuulunut mitään, lähetin voutini lääniin kuukautta myöhemmin kantamaan kruunun verot, ja siitä vastaan kernaasti teidän kaikkien edessä, jos joku tahtoo minua syyttää."