Niilo herra sai ensin sanoiksi ja pyysi hänen armoaan ajattelemaan, mitä rauhattomuutta hän sai maassa aikaan. Stäketin linnan piirityksestä saisi Kristian kuningas tervetulleen aiheen alottaa sodan ja tunkeutua maahan, samoin kuin tapahtui muinoin, kun arkkipiispa Jöns avasi tien vanhalle Kristian kuninkaalle ja arkkipiispa Jaakko Hannu kuninkaalle.
Ylpeä ylipappi ojentautui koko pituuteensa. "En ota mitään neuvoja vastaan", sanoi hän, "enkä minä vastaa toimenpiteistäni kenellekään."
"Jos teidän armonne katsoo sen oikeudekseen", virkkoi Hemming pisteliäästi, "niin lienee meilläkin oikeus menetellä teihin nähden samoin kuin suureen edeltäjäänne, Jöns arkkipiispaan."
"Pianpahan nähdään, kenen käsivarsi ulottuu pitemmälle!" virkkoi vihastunut piispa jälleen.
"Kieltäydytte siis mukautumasta valtaneuvoston ja herrainkokouksen päätöksiin?"
"En luovu Stäketin linnasta niin kauan kuin sydän on ehjä rinnassani!"
Näin sanoen käänsi arkkipiispa herroille ylpeästi selkänsä ja poistui huoneesta.
Mutta tuskin olivat nämä lähteneet linnasta, ennenkuin hän käski, että tykit oli laukaistava heidän jälkeensä. Jos johonkin heistä olisi sattunut, olisi hän nähnyt sen mielellään.
Ennenkuin viikko oli päättynyt päähän, kuuli hän Tukholmasta, että hänen menettelynsä oli herättänyt paljon paheksumista. Muuan mies arkkipiispan omista puoluelaisista oli otettu vangiksi sentähden, että hän oli koettanut yllyttää rahvasta, ja hän oli avoimesti tunnustanut, että se oli tapahtunut arkkipiispan käskystä.
Mutta kun sitten saapui uusia tietoja, että valtionhoitaja kokosi väkeä Keski-Ruotsin kauppakaupungeista aikoen rynnätä Stäketiä vastaan, silloin veti arkkipiispa korvansa luimuun ja lähetti viestin, että tahtoi keskustella Sten herran kanssa.