Ystävyyden naamariin kätkeytyneenä houkutteli hän Torbenin uskomaan itselleen rakkautensa kauniiseen tyttöön, tämä ei kertonut aiotusta avioliittosuunnitelmasta, mutta sen sijaan sanoi hän, että Dyvekan kylmyys oli saattanut hänet epätoivoon.
Johtopäätös oli helppo tehdä, ja Torben Oxea syytettiin valtaneuvoston edessä siitä, että hän oli tahtonut käyttää väkivaltaa Dyvekaa vastaan. Herrat vapauttivat linnanpäällikön ainoan kuulustelun jälkeen. Silloin raivostui kuningas.
'Olisipa minulla ollut yhtä monta ystävää neuvostossa kuin Torbenilla', sanoi hän, 'olisi tuomio ollut toisenlainen, mutta vaikkapa hänellä olisikin paksu kaula kuin härällä, katkeaa se sittenkin.' Sitten muodosti hän oikeuden kahdestatoista talonpojasta, jotka kirjallisesti selittivät, etteivät he tuominneet Torben Oxenia, vaan että hänen omat tekonsa tuomitsivat hänet.
Ylhäiset sukulaiset polvistuivat, kuningatar kaikkine rouvineen ja neitosineen rukoili armoa, kuningas oli ja jäi leppymättömäksi, ja tuomio pantiin täytäntöön.
Sigbrit rouva sanoi heltiämättä, että piispa Erik Walkendorf oli varsinainen syyllinen hänen tyttärensä kuolemaan.
Kuningas synkkeni hänet nähdessään, mutta hän ei uskaltanut ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin häntä vastaan.
"Sellainen on asema", kirjoitti piispa Gunnar, "kukaan ei voi tietää, mitä tästä seuraa; melkein koko päivät viettää hänen armonsa Sigbrit rouvan luona. Tiedämme, ettei tämä ole ruotsinmielinen, ja siksi onkin uskottavaa, että kun ensimäinen kiihkein suru on mennyt ohitse, kuningas suuremmalla voimalla käy sotaan käsiksi."
"Viivytys naisen tähden", jupisi herra Kustaa Trolle ja hymyili ylenkatseellisesti.
Hän asetti mietteissään kirjeen kokoon ja kätki sen huolellisesti. Hänen oma asemansa alkoi näyttää hänestä epävarmalta, mutta perään ei hän tahtonut antaa; piiritystyö edistyi äärettömän hitaasti; apua voi tulla minä päivänä tahansa, ei, perään ei hän anna.
Mutta päivä kului toisensa jälkeen eikä mitään apua tullut. Keskikesä oli jo käsissä, piiritys kävi yhä ankarammaksi. Palavat sytykkeet olivat jo kerran vähällä sytyttää linnan. Kustaa herra ei ollut mikään sankari, ja nyt lähetti hän sanan leiriin ja pyysi saada puhutella valtionhoitajaa.