Tämä oli sillä hetkellä Tukholmassa, mutta luvattiin lähettää sana hänelle.
Samaan aikaan tuli Kööpenhaminasta kirje, jossa ilmoitettiin, että nyt lähti tanskalainen laivasto liikkeelle Tukholmaa kohden.
Sillävälin kiiruhti Sten herra muutamien neuvosherrain seuraamana leiriin Stäketin edustalle. Hän antoi nostaa hatun suojavallille ja odotti arkkipiispaa linnasta. Sinä päivänä oli oikea herran ilma tuulineen ja sateineen, mutta sittenkin seisoi Sten herra ja toiset herrat ja odottivat kokonaista kaksi tuntia, mutta mitään arkkipiispaa ei kuulunut. Herroilla ei ollut rihman vertaa kuivaa ruumiillaan, kun vihdoinkin muutamia palvelijoita tuli linnasta.
Sanoma, minkä he toivat herraltaan sisälsi, "ettei linnan luovutuksella ollut kiirettä, kuukauteen, tahi kuuteen viikkoon ei tulisi kysymystäkään mistään pakkosopimuksesta, niin suurta levottomuutta oli kuninkaan kirje linnassa herättänyt".
Sillä tavoin leikitteli arkkipiispa valtakunnan päämiehen kanssa, ja kun paha aina saavuttaa jossakin määrin menestystä, niin onnistui hän pitämään vireillä asemiestensä rohkeutta ja toiveita, vaikkakin muuan itsessään vähäpätöinen tapaus oli vähällä saattaa heidän luottamuksensa häpeään.
Tiedämme, että Esbjörn oli nähnyt vanhan Edilin ruumiin ja että tämä näky vei hetkeksi hänen ajatuksensa ylhäällä tornissa olevaan noitaan, jonka hän ensin oli vähällä säikyttää kuoliaaksi ja joka sitten tervehti hänen käyntejään ilolla, osaksi rahojen ja herkkujen tähden, joita hän toi muassaan, osaksi sentähden, että hän toi hänelle tietoja asemasta alhaalla.
Aukko lattiassa, minkä Esbjörn tavallisella terävällä katseellaan oli keksinyt, soi hänelle mieluista ajanvietettä.
Hän tunsi siksi hyvin vanhat olosuhteet, että voi vaikeudetta tottua uusiin. Julma tuska, mitä hän kärsi, oli muuttanut hänen mielipiteensä, ja kun hän kuuli Kustaa Trollen lausuvan halveksien ja pilkalla mielipiteensä Jaakko herrasta, jota hänen kumminkin oli kiittäminen nykyisestä suuruudestaan, muuttui hänen muinoinen ihailunsa inhoksi, ja jollei hän olisi pelännyt henkensä tähden, olisi hän kyllä sanonut sen hänelle.
Hänen ainoana nautintonaan oli nyt ravita sappeaan kuuntelemalla häntä. Basiliski ei tarkastele uhriaan terävämmin eikä himoitse ahneemmin kostoa.
Vanha Edil ei lyönyt koskaan laimin kantaa hänelle päivittäin parasta ruokaa, sillä hän maksoi hyvin, ja vaikkakin hän ihmetteli, että hänellä niin hyvin riitti rahat, piti hän ne kuitenkin hyvänään. Vaikkapa paholainen itse olisi kantanut ne hänelle, välitti hän vähät siitä, ne kävivät hyvin kaupaksi, ja se oli pääasia.