Herätessään värisi hän vilusta, hiipi hiljaa vuoteeseensa ja veti peitteen päänsä yli, nukkua ei hän uskaltanut, mutta ei myöskään uskaltanut katsoa ylös. Kun hän vihdoin nukkui rauhattomaan uneen, pelottelivat häntä hirveät unet. Nyt oli hänestä tullut pelkuri.
Seuraavana päivänä oli hän hyvin erilainen, ja kun uusia tietoja saapui Vädlan taistelusta, eivät ne tehneet parempaa vaikutusta.
Nyt alkoi ylpeä, jäykkä mies vihdoinkin taipua, ja hän lähetti sanan Sten herralle, että tahtoisi luovuttaa linnan ja mennä tuomiokirkkoonsa ja jäädä sinne.
Sten herra vastasi, "että hänen olisi pitänyt puhua sillä tavoin ennemmin, niin olisi elänyt moni mies, joka hänen tähtensä on kuollut". Hän lisäsi, "että koska arkkipiispa oli syypää niin monen miehen kuolemaan ja koska hänestä oli tullut murhaaja, ei hän kauempaa ole kelvollinen arkkipiispan virkaan."
Mutta tämä oli rohkeampaa puhetta kuin Kustaa Trolle voi sietää.
Kaikkien niiden edessä, jotka olivat tilaisuudessa läsnä, vastasi hän:
"Kaikki, mitä olen tehnyt, on tapahtunut hänen pyhyytensä paavin suostumuksella. Hän on antanut minulle vallan käyttää niin hengellistä kuin maallistakin miekkaa, eikä sentähden kenenkään sovi nimittää minua murhaajaksi, joskin moni on minun tähteni menettänyt päänsä. Tervehtikää herra Sten Sturea ja sanokaa se hänelle." Ja voimattomassa vihassaan käänsi hän selkänsä lähetille.
Mutta nyt ei enää kukaan kuunnellut hänen puolustuksiaan, kaikkien mielestä samoin kuin valtionhoitajankin olisi hänen pitänyt sellaiset puheensa puhua aikoja sitten.
Välttämätöntä oli kuitenkin ratkaista asia lopullisesti. Arkkipiispan tappio oli pannut piispain ja pappien suut suppuun. He tunsivat tarpeelliseksi alistua sen tahdon alaiseksi, jolla oli korkein valta, eikä siksi näin suotuisaa tilaisuutta sen vallan lujittamiseksi saanut laiminlyödä.
Marraskuun lopussa kutsui valtionhoitaja kokouksen Tukholmaan. Sinne tuli Linköpingin piispa Hannu Brask, Strengnäsin piispa Mathias, Vesteråsin piispa Otto ja Turun Arvid piispa, sitä paitsi Hemming Gadd, suuri joukko ritareita, vapaasukuisia rälssimiehiä, kuparivuorimiehiä, taalalaisia sekä Tukholman pormestari ja raati. Vihdoin saapui myös arkkipiispa Kustaa Trollekin valtionhoitajan suojelusluvalla vastaamaan puolestaan, jos hän ylimalkaan voi puolustaa asiaansa.
Mutta hänen astuessaan suureen kokoussaliin paloi hänen silmissään villi tuli, hän heitti päänsä ylpeästi taapäin ja tarkasteli kokousta aivankuin olisi hän tullut tuomitsemaan eikä tuomittavaksi.