Hän lupasi pitää huolen heidän viennistään Tanskaan. "Tanskalaisten tulee pysyä Tanskan palveluksessa", sanoi hän, mutta kysyi lisäksi, missä heidän herransa oli tavattavissa.
Kukaan ei voinut sitä sanoa.
Muuan köyhä kalastaja teki sen.
Hän oli kaivannut venettään ja löytänyt sen pienen saaren rannalta. Siellä puuhaili muuan ihminenkin, joka, kun hän huomasi, että vastakkaisella rannalla liikuskelevat ihmiset olivat hänet keksineet, riensi nopeasti pois.
Uutinen arkkipiispan katoamisesta oli jo ehtinyt levitä, ja luonnollinen johtopäätös oli, että mahdollisesti juuri hän oli etsinyt tyyssijansa saarelta.
Katkeruus kansan kesken oli yleinen, kunnioitus hänen virkaansa kohtaan oli kadonnut, heillä oli kova halu saada miekkonen käsiinsä.
Hankittiin vene ja siihen tuppautui niin useita, että se oli vajoamaisillaan. Onneksi pääsi se perille; joka mies taittoi seipään käteensä ja niin hajosivat he ympäri saaren etsimään.
He löysivät hänet vihdoin; aivan kuin metsänpeto istui hän kyyristyneenä parin kiven väliin, ja mulkoili heihin silmin, jotka paloivat kuin tuliset hiilet.
He aivan ällistyivät hänet nähdessään ja vilkuivat ihmeissään ja epäröiden toisiinsa.
"Nyt ei hän liene vaarallinen. Menkäämme lähemmäksi." Ja he lähestyivät muutamia askelia.