Tämä ei tuntenut enää olevansa varmalla maaperällä, hän aavisti tehneensä tyhmyyden, mutta tehty oli tehty, nyt täytyi mennä eteenpäin.
"Hannu kuningas lähettää tämän ritariketjun pojallenne", sanoi hän, "ja samoin lahjoittaa hänelle sen aateliskartanon, jonka itse tahdotte määrätä".
"Liian aikaisin!" huudahti ritari katkerasti naurahtaen. "Teidän täytyy ensin odottaa vastaustani, jalot herrat, ja sitä en ole vielä antanut!"
Vihastus liekehti hänen silmistään, ja hän tarvitsi kaikki voimansa sitä hillitsemään.
"Täällä meillä sanotaan, ettei pidä ostaa sikaa säkissä", jatkoi hän. "Minusta näytätte kuitenkin tahtovan tehdä niin, ennenkuin vielä tiedätte, onko sen röhkiminen teille mieleen."
Mutta suuttumus ja nöyryytys näytti taistelevan toistenkin mielissä.
"Emme puhu enää tänään maan asioista emmekä omistamme", puuttui Erik herra vielä äkkiä puheeseen. "Olette luvanneet viipyä vierainani huomiseen, ja jalo emäntäni ikävöi teitä tervehtiä. Huomisaamuna varhain annan teille vastaukseni."
Ritari poistui kumartaen.
Venäläiset suurmiehet olivat rauhaa rakastavia miehiä, tietämättömiä ja itsekkäitä; he olivat lähetystön ulkomuoto, David maisteri sen sielu.
Nyt sivelivät he pitkiä partojaan ja katselivat mietteissään toisiinsa.