Mutta pappi kuuli, että tyttö seisoi vielä pitkän aikaa kuunnellen. Epäilikö hän kenties? Edellisenä päivänä oli tyttö sanonut hänelle, ettei elämä huoneeseen suljettuna sopinut Sakolle; poika oli tottunut päivät päästään juoksentelemaan metsissä tai kiikkumaan puiden oksilla ja tavallisesti nukkui koirakopissa. Mitä oli hänen tehtävä? Ravistella poika hereille? Mutta jos hän nukkuu tultuaan torttuun? Siitä hetkestä lähtien ei Tobiaalla ollut enää mitään vaikutusta häneen.
Hän mietti ja mietti, tuska pusersi hien hänen otsalleen, ja sillävälin nukkui Sakko tyynesti ja raskaasti; väliin hän avasi huulensa ja höpisi muutamia sanoja, katkelmia puheesta, joka hänen oli pidettävä.
Isä Tobias ajatteli sitä tavatonta vaikutusta, jonka puhe saisi aikaan; mitä ei voinut venäläinen lähetystö eikä David maisteri, sen saisi aikaan hänen vuorenhaltiansa ja Hannu, kuningas Jumalan neuvoskamarissa, ja nyt, nyt!…
Kun hätä on suurimmillaan, on apu lähinnä, ja se pelastava ajatus, joka juolahti Tobiaan päähän, näytti hänestä pyhän neitsyen lähettämältä.
Nopeasti riensi hän seinäkaapille ja otti sieltä jouhipaidan, joka oli varustettu pienillä väkäsillä; se oli tarkoitettu ankarimpia katumusharjoituksia varten, mutta sitä ei ollut käytetty vielä koskaan.
Isä Tobias hymyili tyytyväisenä; nyt oli hänellä keino pitääkseen Sakon valveilla, mutta siihen ei saanut turvautua ennenkuin viime hetkessä… Silloin näki hän pajarien kulkevan pihan poikki, ja Elsa seisoi taasen oven ulkopuolella. Sakon täytyi heti tulla.
"Heti, heti; otan hänet itse mukaani", vastasi pappi, ja nyt hän tempasi nukkuvan pojan pystyyn ja repi häneltä vaatteet.
Jouhipaidan ensi kosketuksesta liikahti lapsi tuskissaan; unenhorroksissaan hän avasi silmänsä ja oli parahtamaisillaan, mutta isä Tobias piti veistä hänen edessään ja kuiskasi, että ainoakin äännähdys maksoi hänen henkensä. Mustalaisluonto pääsi voimaan, Sakko vaikeni, nieli kyyneleensä ja kärsi kivut. Hän seurasi Tobiasta väittämättä vastaan.
Tämä viittasi hänelle paikkansa tortussa, antoi muutamia ohjeita ja vasta kun hän oli päässyt varmuuteen, ettei mikään yhteys ollut mahdollinen pojan ja Elsan välillä, vetäytyi hän toisiin huoneihin, joihin vieraat olivat kokoontuneet.
Näitä ei ollut paljon eikä läsnä ollut muita jalosukuisia naishenkilöltä kuin Gunilla rouva ja hänen molemmat neitsyensä, Katarina ja Anna, mutta kaikki kolme olivat nuoria ja kauniita, ja he olivat sopineet siitä, että tänään tekisivät kaiken voitavansa esiintyäkseen edukseen. Upeat puvut ja kallisarvoiset koristeet, joita he kantoivat, säkenöivät vahakynttiläin valossa, ja pajarit liehuivat kuin kevyet perhoset näiden liekkien lähelle, joiden he melkein pelkäsivät polttavan heidät tuhaksi.