Käsky kävi kaikkialle, kuulutettiin kaikissa kirkoissa, että oli hautoja kaivettava ja ruumiit haudattava. Mutta kaikki vetäytyivät pois; terveet pelkäsivät sairastumista, eivätkä jo sairastuneet tahtoneet. "Me kuolemme kaikki", sanoivat he, "mitä merkitsee, makaammeko maan alla vai päällä". Tylsyyden henki oli vallannut heidät kaikki, ainoa eläimellinen vaisto, joka vielä eli, oli nälkä, ja saattoi nähdä vanhojen ja nuorten, joiden kuihtuneille kasvoille oli jo kuolema painanut leimansa, himokkaasti tarttuvan leipäpalaan, ja vaikkeivät enää jaksaneet sitä syödä, kuitenkin pitävän sen kunnes elämän viimeinen kipinä oli sammunut. Mutta silloin ojentuivat ahnaat kädet sitä ottamaan, jokainen vielä elossa olevista tahtoi saada suurimman palan. On taisteltu kuningaskunnista, maatiluksista ja perintöomaisuudesta; eikö näissäkin taisteluissa ole kysymys suuremmasta leivänpalasta?
Niillä lääkäreillä, joita oli olemassa, oli yllin kyllin tehtävää kaupungissa, ja sitä paitsi etsi kansa apua viisailta miehiltä ja naisilta, joiden luultiin saaneen salaisia voimia. Sellaisia oli sangen kosolta, mutta lääkintätaitoonsa yhdistivät he tietäjän lahjan, ja ne onnettomuuden ennustukset, joita he olivat lausuneet, olivat riistäneet kansalta viimeisenkin vastustusvoiman jätteen.
Kaikista näistä ei ketään pidetty niin suuressa arvossa kuin Valmyraa; sanottiin hänen olevan ruhtinaallista sukua, hänen sanoihinsa vedottiin ja häntä toteltiin kuin kuningatarta.
Elsan kertomuksesta isä Tobiaalle tiedämme, että hänen suuhunsa pantiin paljon enemmän kuin hän oli kuunaan lausunut. Valmyra oli tosin ollut linnassa, mutta ainoastaan valmistaakseen voiteen, jonka Sakko tarvitsi. Hän oli kieltäytynyt maistamasta palaakaan ruokaa, oli hylännyt Anna neitsyen pyynnön päästä hänen puheilleen, oli sanonut ainoastaan aniharvoja sanoja ja katosi yhtä odottamatta kuin oli tullutkin.
Kaikkialla matkoillaan maassa kuuli ritari Valmyrasta puhuttavan; hän oli ennustanut yleistä perikatoa, ja yleisen kansanuskon mukaan ei pelastus siis ollut mahdollinen.
Turhat olivat kaikki esitykset, että oli tarpeen tarmokasta tahtoa ja toimintaa. Kansa kuunteli kyllä puhetta, mutta sen jälkeen se pudisti päätänsä ja mutisi, että Valmyra ymmärsi sen asian paremmin; heillä ei ollut mitään muuta keinoa kuin heittäytyminen kuolemaan.
Kansan käsitys on kaltaisensa kaikkina aikoina; kun se kerran on juurtunut, ei se enää ota varteen mitään syitä. Se on kova kuin pii, tarvitaan talttoja ja sahoja muuttamaan sitä toisiin muotoihin, parempiin tai huonompiin.
Erik Turenpoika tunsi sen vastuun painon, minkä hän oli ottanut hartioilleen, hän tiesi, että maa, jolla ei enää ollut ketään puolustajaa, joutuisi pian vihollisen saaliiksi. Voudit ja virkamiehet seisoivat neuvottomina ja saamattomina, ja nälänvalitukset hukkuivat ruttotautisten tuskanhuutoihin ja kuolinkorahduksiin.
Ryhdyttiin kaikkiin mahdollisiin varovaisuuskeinoihin kaupunkien suojelemiseksi tartunnalta, mutta niiden eroittaminen maaseudusta toi mukanaan suuria vaikeuksia. Eriskummaiset sääsuhteet, vaihdellen tuimasta pakkasesta suunnattomiin lumipyryihin, joita sitten seurasi suojailma, väliin sadekin, tehden kaikki tiet mahdottomiksi ajella, olivat moniksi kuukausiksi katkaisseet kaiken liikenneyhteyden Ruotsin kanssa. Milloin mikin matkalainen saattoi tosin henkensä uhalla päästä perille, mutta ruokavarojen ja miehistön lähetyksestä avuksi ei saattanut olla puhettakaan.
Turussa pidettiin joka päivä messuja ja juhlakulkueita; kirkonkellot soivat, ja kansaa virtaili kirkkaasti valaistuun temppeliin rukoilemaan pyhän neitsyen armoa; mutta sekään ei ottanut auttaakseen.