Sillaikaa kuin pappilassa haukattiin aamiaista, kasvoi väkijoukko yhä ulkona.
"Jos he syövät, eivät he tule pian", virkkoi joukossa muuan nälkäinen raukka.
"Sitä sinä et tekisi", vastasi toinen.
"En niin kauan kuin on vielä jotakin syömättä", myönsi edellinen.
"Minä ihmettelen, miltähän tuntuu olla oikein kylläinen", virkkoi muuan kalpea, hoippuva poikanen.
"Riippuu siitä, onko vyöllä nälkävyö vai ei", vastasi joku toinen.
"Mitähän kuningas syöneekään?"
"Tietysti vain rasvaa!"
He lipoivat ohuita, kylmän sinertämiä huuliaan; nälkäinenkin voi kustantaa itselleen sen nautinnon, että ajattelee herkkuja ja puhuu niistä.
Mutta nyt aukenivat pappilan portit ja sieltä tulivat ritari ja pappi ja heidän jälestään kaikki nuoret ratsumiehet, kaikki puettuina yksinkertaisiin takkeihin.