Pappi jatkoi pojalle: "Tahdotko tulla mukaan, niin lähdemme heitä noutamaan?"
"He eivät tahdo enää ruokaa", vastasi tämä.
"Eivät, se on totta, mutta he tahtovat päästä lepoon."
"Mihin sitten?"
Pappi viittasi hautaan.
"Niin, he tahtovat sinne!" sanoi poika ja alkoi luikkia kohden kotiaan.
Pappi ja ritari seurasivat häntä. Asemiehet olivat arvalla määränneet, keiden heistä oli lähdettävä mukaan; niitä oli kymmenen, puolet parvesta.
Perille töllin luo saapuessa astui pappi edeltä ja avasi oven päästääkseen raitista ilmaa sisälle; onneksi oli yhtä kylmä sisällä kuin ulkonakin ja ruumiit olivat jäätyneet.
Seitsemän ruumista, nuoria ja vanhoja hujanhajan, makasi penkeillä ympäri kodan seiniä; vanhemmat makasivat eläinten nahoilla, nuorilla oli ainoastaan heiniä alusinaan. Pata riippui kuten tavallisesti haahloissaan räppänän alla, mutta pitkiin aikoihin ei tuli enää ollut tuprunnut kivien välissä kurjalla maalattialla; jälellä oli ainoastaan vaaleaa tuhkaa, ei mitään hiiliä eikä kekäleitä. Näytti kuin kuolleet olisivat olleet siitä kummissaan, sillä kun kukaan ei vaivautunut sulkemalla heidän silmiään, tuijottivat kiillottomat katseet tulijoita vastaan.
"Nyt he tulevat, äiti", huudahti Olli ja painoi kasvonsa kuolleen naisen kasvoja vasten, ikäänkuin tahtoen kuiskata jotakin hänelle.