Ritari hillitsi kauhun, joka hänet valtasi, ja otti kuolleen miehen vahvoille käsivarsilleen. "Seuratkaa minua!" sanoi hän ja poistui kodasta.
Asemiehet eivät kauan miettineet, kukin otti taakkansa, ja nouseva aurinko katseli varmaankin kummallisinta kulkuetta, mitä oli milloinkaan nähnyt.
Mutta kansa seurasi jälestä, hiljaisena, hartaana ja aivan kuin ei uskoisi omia silmiään.
Mutta ruumissaatonkin valtasi tunne hetken tärkeydestä; ensimäinen vaarantunto väistyi rajattoman säälin tieltä; he tunsivat täyttävänsä kristillisen velvollisuuden, ei ainoastaan kuolleita, vaan eläviäkin kohtaan.
Perille saapuessaan havaitsivat he haudan verhotuksi sisältä kuusenhavuilla. Jokainen laski alas raskaan taakkansa, ja siellä he nyt makasivat tyyninä ja turvassa vieretysten. Olli seisoi haudan reunalla ja nyökytteli heille päätänsä.
Silloin pappi avasi käsikirjansa.
"Maasta olet sinä tullut, maaksi olet sinä jälleen tuleva", luki hän heittäen kolme lapiollista multaa. Sitten hän aloitti hautausvirren, johon kaikki ympärillä seisovat yhtyivät.
Kun juhlallinen toimitus oli päättynyt, tarttuivat asemiehet lapioihinsa luodakseen haudat umpeen, mutta kaksikymmentä kättä otti ne heiltä.
"Antakaa meidän tehdä se, se kuuluu meille", huusivat he.
"Tuokaa tänne kuolleenne, niin me hautaamme heidät kaikki", huusi ritari.