"Emmekö ole kyllin onnettomia ennestään?"
"Mitä se teitä liikuttaa, hautaammeko kuolleemme vai ei?"
"Tai kuolemmeko niiden keralla!"
"Kuulkaahan!" huudahti Werner. "Ei, ei!" kirkui joukko jos mahdollista entistäänkin pahemmin. "Me emme tahdo kuulla mitään."
"Menkää tiehenne!"
"Meidän on kostettava!"
"Niin, tehkäämme se!"
Puukot vedettiin tupestaan, kirveet kohotettiin. Mutta silloin seisoi ritari heidän joukossaan. "Kädet alas!" käski hän, ja niin mahtavalla äänellä hän puhui, niin ankara ja uhkaava oli sanoja seuraava katse, että joukko totteli heti. "Missä on pappinne?" kysyi hän. He katsoivat epäröiden toisiinsa. "Kutsukaa hänet heti tänne!"
"Hän ei tule."
"Sitten tahdon minä mennä hänen luoksensa. Seuratkaa kaikki minua!"