"Kiitän teitä, mutta neitoseni odottavat täällä ulkona. He kai voivat myös selittää, mistä hälinä on alkuisin."
Kirkon oven edustalla seisoi kaksi kalpeaa neitosta, molemmilla palava lamppu kädessään.
"Mitä on tekeillä ja missä on Kirsti?" kysyi Gunilla rouva hätiköiden.
"Hän on mennyt tiedustelemaan…"
"Tuolta hän vihdoinkin tulee!" keskeytti toinen neitonen nähdessään nuoren tytön, joka lähestyi juoksujalkaa.
"Mitä se on, Kirsti?" kysyi hänen emäntänsä. "Jalo rouva, teidän herranne ja isäntänne lähettää terveisiä, että tahtoisitte heti tulla salaportille."
Nuorilla, kauniilla kasvoilla vilahti tyytyväisyyden ilme. "Tahdotteko saattaa minua, isä?" kysyi hän melkein voitonriemuisella äänellä, ja odottamatta edes vastausta riensi hän linnanportaita alas ja kapeaan, pimeään käytävään, joka vei salaportille.
Pappi ja neitoset voivat tuskin pysyä hänen jälessään; edellinen siksi, ettei tuntenut tietä, jälkimäiset pelosta, että lamput sammuisivat.
Kuta lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin kuuluivat äänet. Gunilla rouva tunsi Erik Turenpojan äänen; se kuului ankaralta ja uhkaavalta, ja hän saattoi siitä ymmärtää, että hänen herransa oli vihainen.
Räikeä valonloimo virtasi heitä vastaan; koko portti oli ihmisiä täytenään, mutta kaikki väistyivät kunnioittavasti hänet nähdessään.