Mutta samassa tunsi hän, että vahvat käsivarret tarttuivat häneen; ylväys väistyi ankaran pelästyksen tieltä. Suu liikkui, mutta ei kyennyt änkyttämään sanaakaan ilmoille.
"Viekää hänet syrjemmälle", käski ritari, "mutta pitäkää häntä silmällä".
Oli niin hiljaista, että saattoi kuulla oksan putoamisen; kaikkien silmät olivat kiintyneet häneen, joka niin ihmeellisesti tiesi kaiken.
"Kuinka hän on tullut tänne?" kysyi ritari.
"Kunnianarvoisa pappimme oli kuollut; hän sanoi, että hänen armonsa arkkipiispa oli hänet lähettänyt."
"Ja hänkö teille on sanonut, ettei tautia vastaan ole mitään apua?"
"Uskoimme niin ennenkin."
"Mutta hän on vahvistanut teitä uskossanne."
"Kansalle voi antaa anteeksi, mutta ei näille!" sanoi ritari kääntyen ruotumiehiin ja nimismieheen.
"Armoa, armoa!" rukoilivat nämä.