"Meillä on täällä kostea yösija", väitti Werner lempeästi vastaan.
"Kirkko on siksi säilynyt, että luulen voivamme majoittua sinne. Kenttäpulloihin on tuskin koskettukaan, ja jos tunnen oikein uskollisen Olavini, on hän kyllä pitänyt huolta eväistämme."
Niin hän olikin, ja pikaisen aterian jälkeen lähti koko parvi kirkkoon etsiäkseen yölepoa.
Vangitun munkin vastalauseista huolimatta sidottiin hänen kätensä ja jalkansa; kun hänestä sen jälkeen katsottiin oltavan varmat, määrättiin hänen lepopaikkansa toisista kappaleen loitommalle.
Väsymys ja viini yhdessä vaivuttivat tyyneen ja syvään uneen. Päivänsäde, joka pisti ritarin silmiin, herätti hänet. "Olemme nukkuneet liian pitkään!" huusi hän ja hypähti äkkiä pystyyn.
Toiset seurasivat esimerkkiä, ja koko parvi oli pian jalkeilla.
"Vanki? Missä on vanki?" huusi Werner.
Kaikki juoksivat luo.
Poissa!
Kuinka se oli tapahtunut, sitä arvailtiin puolin jos toisinkin. Oliko joku tullut ulkoa sisälle; se ei tosin ollut mahdotonta, kun ei kerran ollut mitään salpaa.