Lähettiläät saivat palata vieden tämän vastauksen. Erik herra epäröi, hän ei voinut vielä tehdä päätöstään. Pieni retkikunta sai levähtää Hämeenlinnassa muutamia päiviä, jollaikaa ritari neuvotteli asioista äskennimitetyn voudin kanssa; väliajoilla sulkeutui hän huoneeseensa eikä ottanut ketään puheilleen muissa kuin tärkeissä maan asioissa.
Mutta joka päivä toimitettiin messuja hänen huoneessaan ja vakoileva uteliaisuus kertoi, että hän usein oli vajonneena rukouksiin.
Kolmantena päivänä, kun retkikunnan oli jälleen lähdettävä liikkeelle, lähestyi Olavi ritaria ja sanoi puoliääneen: "Pentti Åbjörninpoika ei ole mukanamme."
"Eikö häntä ole kutsuttu mukaan?"
"Hän lähti eilisaamuna kaupungista."
"Ilmoittamatta syytä?"
"Salaa."
"Ilmoittakaa minulle, kun hän palaa."
Matkaa ei suunnattu Raaseporiin, vaan Karjalaan. Ritari oli ollut poissa lähemmäs kolme kuukautta, ja meriliikkeen avautuessa oli hänen aivan välttämättä oltava kotona.
Sitä paitsi hän tiesi, etteivät Karjalassa suinkaan olleet asiat paremmin kuin muissa osissa maata. Suomalainen itsepäisyys esiintyi sitä taipumattomampana, mitä useampia lyöttäytyi yhteen, ja täällä oli asutus taajin.