Tämä olisi tapahtuva levittämällä huhuja Hannu kuninkaan rakkaudesta kansaan, hänen hyvistä tarkoituksistaan ja hänen surustaan suomalaisten alamaistensa luopumisen johdosta.
Mutta ei siinä kyllin; jaettiin salavihkaa olutta ja viiniä ikäänkuin hänen lähettämänään.
Seurauksena tästä havaittiin yhä enemmän myötätuntoa tanskalaisia kohtaan. Miehistö oli tähän asti yhtä vähän kuin alempi päällystökin ottanut selkoa, mihin puolueeseen he oikeastaan kuuluivat. Herra Erik Turenpoika palkkasi heidät, ja he olivat velkapäät taistelemaan ketä vastaan hän tahtoi; mutta nyt tarjoiltiin ylimääräisiä makupaloja, nyt tehtiin loistavia lupauksia; sentähden sai jokainen äkkipäätä oman ajatussuunnan ja useimmat olivat tätä nykyä tanskanmielisiä.
Ei voinut viipyä kauan, ennenkuin ukko Karhuinen sai siitä vihiä.
Hän ajatteli kirjoittaa ja ilmoittaa siitä herralleen, mutta Elsa sanoi, että se voisi antaa aihetta ankariin muistutuksiin häntä itseään kohtaan, sillä hänen asiansahan oli valvoa sellaisia asioita, ja niin ei asiasta tullut mainituksi.
Idästä ja lännestä saapui kertomuksia ritarin retkestä. Etäisyys antoi niille ihmeellisyyden vivahduksen; hän näytti Herran profeetalta, joka kykeni tyrmistyneet herättämään eloon.
Siitäkös riemuittiin ja ylpeiltiin ja monet maljat tyhjennettiin jalon ritarin, herra Erik Turenpojan, Hannu kuninkaan uskollisen alamaisen kunniaksi.
"Kuka puhuu moista?" kysyi ukko Karhuinen.
"Kuka puhuu muuta?" tokaisi kysytty.
Gunilla rouva oli ilosta suunniltaan; hänen urhonsa oli tehnyt nämä suurtyöt, hän oli valloittanut Suomen ja tuli jättämään sen sitten laillisen herransa haltuun. Sillä kuinka voisi ritari vastustaa omaa sydäntään ja hänen rukouksiaan ja kansaa, joka hänen saapuessaan yhdistäisi hänen nimensä kuninkaan nimeen?