"Sanotaan, että ruotsalaiset veivät mukanaan kotiin rautaovet ja portinsalvatkin."
"Niin tekivät, totta kai minä sen tiedän, kun menetin yhden sellaisen alla jalkanikin."
"Saitteko suuhunne mitään?"
"Kolmena päivänä meillä oli olutta ja ruokaa niin paljon kuin jaksoimme vetää nahkaamme. Ja sentähden sanon: Eläköön herra Svante Niilonpoika! Minulla on jälellä vielä kaksi käsivartta ja yksi sääri; jonkun niistä tahdon mielelläni antaa niin anteliaan ja urhoollisen herran puolesta!"
Ensiksimainittu talonpoika lisäsi:
"Nyt olemme siksi kaukana linnasta, että ketkä tahtovat, voivat kernaasti huutaa: 'Eläköön herra Svante Niilonpoika!'"
"Eläköön herra Svante Niilonpoika!" säesti koko joukko voimainsa takaa.
Kun Gunilla rouva palasi kirkosta, kantoi hän päätänsä korkeammalla kuin tavallisesti, luultavasti osoittaakseen tyytyväisyyttään.
Sieltä mentiin suurukselle. Katarina neitsyt kuuli David maisterin kysyvän Gunilla rouvalta, mihin hän oli lähettänyt isä Tobiaan.
"En mihinkään!" vastasi tämä.