"Katsokaas tätä!" sanoi David maisteri näyttäen erästä kirjoitusta.
Gunilla luki ääneen: "Lähden matkaan tärkeille asioille ja Gunilla rouvan pyynnöstä. Tätä en ymmärrä", sanoi hän.
Gunilla silmäili tutkivasti Katarinaa; tämä oli sitä odottanut ja malttoi mielensä.
Samassa astui linnanvartia sisään.
"Jalo rouva", sanoi hän, "eräs linnanpalvelijoista on antanut minulle tämän kirjeen. Näen kyllä, että sen on kirjoittanut tyttäreni, mutta en tiedä lainkaan missä hän on."
Tällaikaa oli Gunilla rouva avannut kirjeen; siinä luki ainoastaan:
"Seuraan isä Tobiasta."
Lausetta saattoi ymmärtää yhtä vähän David maisteri kuin Gunilla rouvakaan; edellinen näytti jossain määrin tuntevan levottomuutta, mutta jälkimäinen selitti, että kun Elsa oli mukana, oli hän aivan levollinen. Luultavasti oli kysymyksessä jotakin, mikä vaati suurta kiireellisyyttä, ja Elsa tiesi kyllä, mitä oli tehtävä.
Mutta David maisteri ei ollut samaa mieltä; hän ei tahtonut tietää useammista kuin yhdestä määräävästä tahdosta — omastaan. Sentähden vetäytyi hänen otsansa syviin ryppyihin. Muutamat ihmiset kuten eläimetkin tuntevat ilmasta, onko rajuilma lähestymässä, vaikka taivas onkin aivan pilvetön.
"Meidän on lähetettävä noutamaan Sakkoa", sanoi Gunilla rouva. "Hän kyllä tietää, mihin Elsa on mennyt."
Muuan piikanen lähetettiin noutamaan poikaa, mutta hän palasi hetken kuluttua selittäen, ettei poikaa löytynyt mistään.