"Kyllä tosin, mutta minun tähteni…"
"Kaikki vain teidän tähtenne!"
"Vaadinko liian paljoa?"
"Siltä minusta näyttää!"
"Ah! Joku on uskotellut teille…"
"Niin! Muori!…"
"Taasenkin samat kuvitelmat", jupisi ritari, mutta kun hän silloin loi katseen vanhuksen lempeihin kasvoihin, jotka aivan kuin kirkastettuina näyttivät kuuntelevan ääniä toisesta maailmasta, silloin oli kuin jokin särkyisi hänen rinnassaan. Mitä hänellä oli kaduttavaa? Voitiinko sanoa mitään Gunillan puolustukseksi?
"Ei mitään, ei mitään", vastasi hänen ylpeä itsetuntonsa.
Hän oli aivan varma omasta oikeudestaan, mutta kuitenkin hän melkein huomaamattaan istuutui vanhuksen rinnalle, pani hänen käsivartensa kaulalleen, kuten hänellä oli tapana muinaisina päivinä, ja kysyi: "Mitä muori sanoi?"
"Että sinä olet liian ankara!"