Lapsellinen turhamaisuus! Halu loistaa oli Annan korkein pyrkimys; Viipurissa oli hänellä ainoastaan harvoin ollut tilaisuus ihailuttaa itseään henkilöillä, jotka luki vertaistensa joukkoon. Upseerien nöyrä ihailu imarteli, mutta ei tyydyttänyt häntä. Venäläinen pajari sitä vastoin säilyi yhä hänen muistossaan; muutamat sanat, jotka pajari oli kuiskannut hänelle erotessa, ja muuan kirje, jonka hän oli salaa saanut hyvän aikaa pajarin lähdettyä, vakuuttivat Annalle, että hän yhä edelleen ajatteli häntä.
Sten herran näkeminen elvytti vanhan rakkauden, mutta Anna olisi mielellään viivyttänyt naimista ja ensin leikkinyt pienen romantillisen seikkailunsa loppuun; mutta kun hän ei voinut keksiä mitään syytä lykkäykseen, täytyi hänen alistua, mutta sen teki hän kaipauksesta huoaten ajatellessaan mitä oli kadottanut.
Erik Turenpoika ei venäläisten lähettiläiden kanssa tapahtuneiden epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeenkään ollut hylännyt ajatusta pysyväisestä rauhasta Venäjän kanssa.
Kirjeitä kirjoitettiin, alustettiin uusia neuvotteluja. Turusta, Raumalta käsin, missä hän vain viipyi muutamia päiviä, ryhtyi hän toimenpiteihin ja pohti ajatuksissaan tätä tärkeää asiaa. Jos saisi mahtavan naapurin eroitetuksi Tanskasta, merkitsisi se samaa kuin rauha Ruotsille ja Suomelle, ainoastaan silloin voisivat nämä maat suunnata yhdistetyt voimansa Tanskaa vastaan.
Erik herra kirjoitti, ei ainoastaan suuriruhtinaalle ja hänen vaikutusvaltaisimmille miehilleen, vaan myöskin molemmille pajareille ja näytti selvästi, kuinka kaikki nämä taistelut koituivat ainoastaan molemminpuoliseksi vahingoksi, veivät hirveään mieshukkaan ja maiden autioittamiseen. "Me emme toivo parempaa kuin että saisimme elää rauhassa ja levossa teidän kanssanne", kirjoitti hän. "Meidän vihollisemme tahtovat saada meidät repimään metsänpetojen tavoin toisiamme, mutta niin toivovat he ainoastaan siksi, että saisivat itse nahkan. Kun monet teistä ovat ottaneet vastaan kristinuskon, pitäisi meidän myös menetellä kristittyjen ihmisten tavoin toisiamme kohtaan. Antakaa siis nyt Herran tähden päästä rauhan ja veljeyden valtaan välillämme."
Ritari oli epävarma, saisiko hän tähän vastausta ja milloin, sentähden hän oli iloisesti hämmästynyt saadessaan kirjeen Venäjältä saman Upsalan kaniikin mukana, joka toi Svante herrallekin viestin, ettei mitään rauhaa itäisen naapurin kanssa ollut odotettavissa.
Erik herran saama kirje oli nuorelta Boris pajarilta ja sisälsi vakuutuksen, että mitä hänen vallassaan oli, tahtoi hän tehdä noudattaakseen ritarin toivomuksia. Hän oli siinä tarkoituksessa nyt lähtenyt suuriruhtinaan luo, ja jos kulta jotakin voi, ei hän tahtonut sitä säästää. "Jos olisin niin rikas kuin tahtoisin", kirjoitti hän, "niin ostaisin haluamanne rauhan, nyt täytyy minun välittää, mutta jos voisitte nähdä sydämeeni, olisitte täysin vakuutettu siitä, että rauhaa välittääkseni teen parhaan voitavani".
Erik herra tosin tiesi, että "venäläinen, vainolainen" on, vaikkakin raaka ja sivistymätön, itse asiassa kuitenkin lempeä ja hyväntahtoinen ihminen, mutta sentään kummastutti häntä tämä kirje. Hänelle ei johtunut mieleen, että kirjeen kirjoittamiseen olivat kenties vaikuttaneet muut syyt kuin mitä oli mainittu.
Tuomiorovasti esitti valtionhoitajan toivomuksen, että Erik herra tahtoisi tulla Turkuun, kun heidän oli monien tärkeiden asiain tähden välttämättä puhuteltava toisiaan suullisesti.
Erik herra myönsi, että niin oli, mutta piti toisekseen sangen arveluttavana lähteä Viipurista niin kauan kuin tanskalaiset alukset olivat lähivesillä.