"Sepäs on tullut äkkiä, vai kuuliko joku siitä eilen puhuttavan?" kysyi ritari.
"Ei!" kukaan ei ollut siitä kuullut mitään. "Noutakaa hänet tänne!" käski linnanherra. Useampia asemiehiä oli lähtemäisillään käskyä täyttämään.
"Odottakaa!" huusi ritari.
Ainoakaan jalka ei liikahtanut.
"Mene sinä, Karhuinen, sinuun luotan parhaiten!"
Loisti kuin päivänpilkahdus vanhan miehen kasvoilla, kun hän nuorekkaalla reippaudella riensi ulos.
Ritari istui mietteihinsä vaipuneena; hänen katseensa synkistyi synkistymistään, ainoastaan se ilmeinen kärsimättömyys, jolla hän tuontuostakin vilkaisi oveen, osoitti hänen levottomuuttaan.
Vanha Karhuinen palasi ensiksi; hän oli silminnähtävästi kiihdyksissään.
"Ankara ritari", alkoi hän. "Ilman mutkia, Karhuinen!"
"Vanha Nuutti on — kuollut!"