"Nyt alan uskoa, että siinä piili jotakin tenhoa", sanoi Erik herra hymyillen, "mutta varmaankaan ei hyväksi, ja sentähden olen iloinen, ettei sormus kaikella etsimisellämmekään löytynyt."
Muutamat laivat, jotka ritari oli lähettänyt pitämään silmällä tanskalaisia, olivat onnistuneet ajamaan nämä pois ja palasivat sen jälkeen Viipuriin.
Laivamiehet kertoivat, että oli nähty suuren aluksen lähestyvän
Venäjältä päin. Sillä oli vastatuuli ja sen täytyi tulla luovimalla.
Useampia kuin tämä ainoa ei oltu huomattu, eikä se siis tullut
vihamielisissä aikeissa; sitä paitsi oli siinä suuri joukko lippuja.
Ritari odotti jännitetyllä mielenkiinnolla sen saapumista, ja kun se vihdoin laski linnanrantaan ja huomattiin sen tuovan suuriruhtinaan lähettiläitä, jotka olivat täysivaltaiset ratkaisemaan ja allekirjoittamaan rauhanehdot, silloin hän toivotti heidät tervetulleiksi ilolla, jota ei koettanutkaan peitellä.
Neuvottelujen jatkuessa ritarisalissa kantoivat muutamat venäläisistä merimiehistä pari suurta arkkua ylös linnaan; ne olivat aiotut jalosukuiselle neitsyelle Anna Sparrelle ilmoituksetta mistä ne tulivat.
Neitsyen suostumuksella vietiin ne hänen omaan kamariinsa naisten parvelle. Anna sulki ovensa yksin katsellakseen ihanuuksia; hänen luja päätöksensä oli lähettää kaikki tyyni takaisin, tiesihän hän mistä ne tulivat ja hän tahtoi niitä pitää nyt vähemmän kuin milloinkaan, mutta voihan hän sentään niitä katsella.
Avaimet olivat suulla, kannet aukenivat helposti.
Mikä upeus!
Kolme kokonaista vaatekertaa, koristellut kullalla ja hopealla. Kärpännahalla vuoritettu samettivaippa. Kulta- ja silkkiompeluksin kirjailtu kallisarvoinen päähine. Helmikaulanauha ja pääkoriste mitä hienoimpine kulta- ja hopealaitteineen.
Anna neitsyt päästi riemuhuudon toisensa jälkeen; kun arkut vihdoin olivat tyhjennetyt, alkoi hän etsiä kirjettä tai jotakin viittausta, mistä ne tulivat, mutta mitään sellaista ei löytynyt eikähän hänen tarvinnut arvailla.