"Göksholman Maunu ritari!"
"Jos se on tapahtunut teidän suostumuksellanne, herra, koituu se varmaan onneksi!" vastasi altis rouva, mutta heti sen jälkeen vei hän tytön pois mukanaan, niin että tämä saisi rauhassa avata sydämensä.
Eikä Märta salannut mitään. Äiti oli hänen ainoa ystävänsä ja uskottunsa. "Ah, jos olisit ollut mukana, ei olisi käynyt niin pahoin kuin nyt! On hirveää olla sidottu mieheen, joka herättää ainoastaan pelkoa."
Anna rouva luki tyttärensä ajatukset ja hän olisi voinut lisätä: varsinkin kun rakastaa toista!
Sitä hän ei sanonut, vaan koetti ainoastaan tyynnyttää tyttärensä kiihtynyttä mieltä ja lupasi ottaa hänen asiansa huostaansa, niin että kaikki kyllä tulisi hyväksi jälleen. Kun kyyhky palaa pesään ensimäisen lentoyrityksensä jälkeen, kätkee se päänsä emosen siipien suojaan ja uinuu pois kaiken väsymyksen.
Pidellen äitinsä kättä omassaan nukkui Märtakin, eikä äiti poistunut hänen luotaan, ennenkuin oli nähnyt rauhallisen lapsenhymyn palaavan rakastetuille kasvoille. Silloin hän kumartui ja suuteli hänen otsaansa, rukoillen siunausta lemmikkilapselleen. Mutta kun hän nousi, näki hän, että kaksi kirkasta kyyneltä vieri hiljaa Märtan poskea alas. Tulivatko ne hänen omistaan vaiko lapsensa silmistä? Nyt niitä tuli useampiakin, Märta se tosiaankin itki unissaan, mutta ainoankaan eleen muuttumatta, ainoankaan lihaksen värähtämättä; hänen suunsa melkein vetäytyi hymyyn, ja hän kuiskasi: "Åke, älä mene pois luotani."
"Häntä siis lapseni rakastaa!" huokasi äiti itsekseen. "Rakas lapsi parkani."
Niilo herra oli lähettänyt häntä kutsumaan, ja hänen täytyi lähteä kuulemaan hänen käskyjään.
Tämä kertoi, että häät oli vietettävä jo kolmen viikon kuluttua.
Turhaan pyysi Anna rouva lykkäystä. Niilo herra oli kerran antanut lupauksensa, äidin oli vain valmistettava tytärtään siihen niin pian kuin mahdollista.