Paras paikka, lähinnä hänen omaansa, oli suotu Märtalle; alas astuessaan kuuli hän tämän uudestaan laulavan ja iloisesti yllätettynä tempasi hän oven auki.
Märta makasi vuoteessa, mutta aivan liikkumatonna; sävelet aaltoilivat hänen huuliltaan hänen liikuttamatta huuliaan ja aivan varmaan tajuamattaan. Katse harhaili avaruudessa, kaikki viittasi siihen, ettei hän huomannut tulijaa. Tämä puhui hänelle, mutta hän ei näyttänyt sitä kuulevan.
Tästä tajuttomasta tilasta huolimatta ei hänen kauneutensa ollut koskaan ollut ihanteellisempi; jo maan päällä kirkastuneena näytti hänen katseensa näkevän taivaan avoinna. Jos hän kenties koetti jäljitellä niitä säveliä, joita kuuli sieltä ylhäältä, miksi helähtivät ne silloin niin valittavilta? Ei edes Otto herrakaan voinut pysyä tunteettomana tätä liikuttavaa näkyä nähdessään; hän lähti huoneesta ja kutsui lääkärin, joka saapui heti.
"Onko hengenvaaraa?" kysyi hän viitaten kädellään oveen.
"Kuolema tai hulluus!" vastasi tämä. "Onko pelastus mahdoton?"
"Jollei ihmettä tapahdu."
"Tehkää kaikki voitavanne."
"Sen teen!"
On luultavaa, että mieletön tyttö vietti tyynemmän yön kuin hänen tanskalainen majesteettinsa "Hannu kuningas" laivan päällikkö. Nyt oli kenties hänen vuoronsa unelmoida murhapoltosta ja kuulla kuolevain parkunaa, mutta pian heitti hän mielestään sellaiset akkojen aaveluulot, nyt oli hän lähtenyt sieppaamaan jotakin ruotsalaista laivaa ja hän oli saanut tähtäimeensä muutaman, jota odotettiin Suomesta kallisarvoisessa lastissa.
4.