Peloton tohtori Hemming Gadd kirjoitti hänkin hyvälle ystävälleen valtionhoitajalle:
"Olkaa hyvässä turvassa. Kun olette noussut hevosen selkään, niin älkää antako tehdä itsestänne jalkamiestä. Te olette jalo herra, ylväs mieleltänne, ja kokonainen kuningaskunta on teidän käsissänne. Sopii huonosti laskeutua nyt alas ja päästää toinen ratsastamaan. — Tukholman porvarit kirjoittavat, että vihollisen ratsuväkeä on odotettavissa. Antaa heidän vain tulla! Lempeä Maria äiti, joka auttoi seitsemän kirkkopitäjää Ditmarskissa, voi kai Jumalan avulla auttaa kokonaisen kuningaskunnankin. Olkaa hyvällä mielellä, ja kaikki käy hyvin."
Nämä kehoitukset vahvistivat Svante herraa päätöksessään koota luja sotavoima ja suojella Ruotsin maata. Sota oli ovella, ja hän käsitti, että siitä saattoi tulla tuima ja pitkällinen.
"Parempi kuolla sotakentällä", kirjoitti hän avoimessa kirjeessään rahvaalle, "kuin päästää menemään silleen kuin Tanskan kuningas Hannu aikoo, kaikkien meidän vahingoksi ja iankaikkiseksi kadotukseksemme".
5.
UUSI VALTIONHOITAJA.
Herra Svante Niilonpoika mittaili rivakoin askelin linnanhuoneen lattiaa; väliin pysähtyi hän ikkunan ääreen ja katsoi ulos, mutta sen jälkeen jatkoi hän kävelyään yhtä vauhdikkaasti kuin ennenkin. Oli ilmeistä, ettei hänen ajatustensa esine ollut lähellä.
Penkillä ikkunan ääressä istui Märta rouva; ystävällisin katsein hän seurasi herraansa, mutta hänen huulillaan väreili hieno, melkein huomaamaton hymy, eikä hän lainkaan näyttänyt tuntevan samaa levottomuutta kuin hänen puolisonsa.
"Jollei Hansa enää tyydytä tarpeitamme, kuinka ne sitten tulevat tyydytetyiksi!" huudahti Svante herra kiihkeästi. "Eivätkö kuninkaallisesti valtuutetut merirosvot tee kaikkialla rannoillamme tuhojaan, ja jos joku ruotsalainen purjealus uskaltaa lähteä noutamaan elintarpeita, joutuu se palatessaan tanskalaisten kaapparien saaliiksi."
"Lyypekillä on niin suuri voitto kaupastaan Ruotsissa, että se tuskin antaa tanskalaisten peloitella itseään sitä jättämään", vastasi Märta rouva.