"Tulkaa! Tulkaa!" Ja pitemmittä selityksittä veti hän eukon mukanaan.
Rouva Bonti riensi takaisin huoneeseensa, osaksi sieltä pitääkseen silmällä mitä tapahtui, osaksi häiritsemättä purkaakseen sen raivon ja sapen, mikä nyt kiehui hänen sisällään. Kuin mikäkin raivotar kiristeli hän hampaitaan ja repi tukkaansa; vihan ja kiukun täytyi päästä valloilleen, jottei se tukehduttaisi häntä, ja sadatukset valuivat kuin laavavirta siitä tulivuoresta, joka paloi hänen sielussaan.
Epäonnistumisensa luki hän Valmyran syyksi, sillä tämä oli auttamisen sijaan johtanut hänet harhaan. Millä riemuitsevalla ilolla olikaan hän kuullut viestin valtionhoitajan tulosta! Nyt täytyi kauan päätetyn murhayrityksen tapahtua, suunnitelma oli valmis, mutta se, että Valmyra tuli juuri kun hän oli panemaisillaan tuumansa täytäntöön, näytti hänestä ikäänkuin korkeampain voimien sallimukselta. Ja että sitten juuri hän… Jos sanat olisivat voineet olla teräviä veitsiä, olisi hän iskenyt ne hänen sydämeensä. Kosto, kosto oli hänen ainoa ajatuksensa.
"Oi Valmyra, jos tiesit tämän, miksi et sitä estänyt?" kysyi Sten sillävälin.
"Jos olisin torjunut vaaran tänään, olisi se huomenna palannut kahta vaarallisempana."
"Onko se arkkipiispan päästä lähtöisin?"
"Ei, hän on syytön!"
"Onko täällä muita vihollisia?"
"Vihollisia on kaikkialla!"
"Mutta miksi he ottivat hänet hengiltä?"