"Tekisitte meille suuren ilon, jos suostuisitte viettämään häänne täällä Ekassa", sanoi Niilo herra ja vei hänen kätensä huulilleen.
"Ette saa kieltää meiltä sitä", lisäsi Sigrid rouva.
"Teidän hyvyytenne tulee niin äkkitulvana, etten tiedä, mitä minun on vastattava", virkkoi Katarina. "Sallikaa minun ajatella asiaa, onhan sinne vielä pitkältä."
"Niin monet häät!" sanoi Kristina melkein itsekseen ja taputti käsiään. "Mutta sinä olet pienin, sinä, sentähden täytyy sinun odottaa viimeiseksi", lisäsi hän suudellen nukkeaan.
Kun Krister ja Erik palasivat, saattoi heissä nähdä tapahtuneen suuren muutoksen. He olivat vakavammat kuin ennen. Molemmat kiinnittivät suurta huomiota Katarinaan ja kuuntelivat tarkkaavaisesti, kun hän kertoi.
"Kotiutumiseni näytti antavan isälleni uutta terveyttä ja uusia voimia; hän puhui siitä, että yhtyisi tohtori Hemming Gaddin kanssa Kalmaria piirittämään, mutta hänen aurinkonsa oli jo laskenut, hän käsitti sen itse ennenkuin oli vielä vaipunut vuoteen omaksi."
"Kerrottiin, että hän oli lähettänyt Pietari Turenpoikaa noutamaan."
Katarinan poskilla häivähti puna. "Se tapahtui kahdesta syystä", sanoi hän. "Ensiksikin tahtoi hän laskea kätemme yhteen ennen kuolemaansa, toiseksi, mikä oli tärkeämpää", lisäsi hän vapisevalla äänellä, "tahtoi hän ottaa Pietari herralta lupauksen, että tämä pysyisi isänmaalle uskollisena viimeiseen hengenvetoon".
"Hän antoi sen?"
"En luule, että kukaan Turenpoika pettää tämän lupauksen, vaikkei häneltä sitä vaadittaisikaan."