"Ja sitten?"
"Sitten sulkeutui hän huoneeseensa, ja kun vihdoin sain hänet avaamaan, oli hänen muotonsa niin muuttunut, että hän näytti pikemmin kuolleelta kuin elävältä."
"Ja hän piti sormuksen?"
"En uskaltanut sitä enää pyytää, niin suunniltaan hän joutui, kun siitä mainitsin."
"Katarina parka!"
"Seurauksia ei ollut vaikea nähdä; hänen ennaltaankin heikko terveytensä murtui äkkiä tykkänään. Vihdoin täytyi hänen ruveta vuoteen omaksi. Kuolinvuoteellaan hän sanoi minulle ja Pietarille: 'Minun olisi pitänyt elää vielä kolme päivää, mutta palava haluni nähdä esiripun taa joudutti kuolemaa. Oi, jos uskaltaisin ja saisin puhua! Kas tuossa, poikani, ota sormus ja heitä se meren syvyyteen!' Muutamia minuutteja myöhemmin oli hän kuollut."
"Ja sormus?"
"Pietari herra oli pannut sen pöydälle, mutta kun hän sitten aikoi ottaa sen, oli se kadonnut."
Syntyi pitkä, hengittämätön hiljaisuus.
"Hirveää!" kuiskasi Sigrid rouva.