"Kiiltomusta, tummansininen kivi kannassa."
"Kuinka omituista! Jos näkisin sen, tuntisin sen varmaan."
Katarina kulki hautakummun ympäri. "Ei kai tiedetä, kuka tähän on haudattu?"
"Ei! Isäni on tahtonut avauttaa kummun, mutta äiti samoin kuin kaikki muutkin luulee, että siitä seuraisi onnettomuutta. Ei edes kiviröykkiöitäkään ole koskettu."
"Olisi kuitenkin opettavaa tietää…"
"Eikö sanota: Antaa kuolleiden levätä rauhassa! Pyydän teitä, älkää puhuko siitä isälleni!"
"Enkä puhu!"
"Eikö se ollut ihmeellistä, mitä hän ennusti minulle?"
"Muistatteko sen vielä?"
"En varmaan unhoita sitä koskaan!"