"Muistakaa myös, että ihminen päättää, Jumala säätää!"
"Kyllä muistan."
Jokseenkin vaiteliaina palasivat he kotiin, mutta siellä herätti kertomus, mitä he olivat nähneet, melkein yhtä suurta huomiota kuin päätetyt kihlaukset hämmästyttivät Kristinaa. Hänestä tuntui käsittämättömältä, että hän oli niin saattanut erehtyä.
Sigrid rouva oli sangen tyytyväinen, kun asia kerrankin oli tullut ratkaistuksi. Uusi liitto Vaasa-suvun kanssa oli Gyllenstjernan suvun arvoinen, ja vaikka edellinen olikin muinoin ollut tanskalaismielinen, lupasi hän itsekseen, että se tämän jälkeen oli tuleva täysin isänmaalliseksi.
Erik herra oli jo aamulla lähtenyt valtionhoitajaa vastaan ja oli siis tietämätön päivän tapauksista.
Oli odotettu, että vieraat saapuisivat jo aikaisemmin iltapäivällä, mutta tuli jo pimeä ja yhä he vain viipyivät. Sigrid rouva oli sytyttänyt soihtuja, ei ainoastaan lähimpään ympäristöön, vaan pitkin tietä ainakin puolen peninkulman matkalle.
Vihdoinkin tuli pikalähetti täyttä laukkaa, ilmoittaen, että he olivat tulossa.
Sigrid rouva sanoi molemmille rakastaville pareille, että hänen tehdessään seuraa valtionhoitajalle oli heidän pyydettävä hänen herransa suostumusta liittoonsa.
Erik herra oli ollut suuren miesparven kera tulijoita vastassa, ja kaikki suoltuivat nyt pihaan soihtujen ja tuohusten valaisemina, aivan kuin olisi ollut kirkas päivä.
Alemmilla portaalla, ympärillään molemmat tyttärensä, Katarina Niilontytär ja parvi piikasia, seisoi Sigrid rouva valmiina vastaanottamaan kunnioitettua vierasta.