"Kristina."
"Aivan kuin minäkin!"
"Hän on jalo neitsyt, kuten tekin, enkä minä ole koskaan hänelle uskoton."
"Kas tässä, antakaa hänelle tämä nauha minulta!"
"Mutta minähän olen antanut sen teille!"
"Sen on saapa hän, ei kukaan muu!"
"Minä sanon sen hänelle terveisinä teiltä! Mikä mainio tyttö te olettekaan!"
"En vielä, mutta aion tulla!"
"Teidän kanssanne voi puhua vakavistakin asioista." Ja niin kertoi hän Kristinalle, kuinka iloinen hän oli päästessään rakkaiden ystäväinsä luo Taalainmaahan ja kuinka hän aikoi sanoa heille, mitä heidän nyt oli tehtävä maan hyväksi… Mutta kun nämä nuoret tulivat takaisin pihaan, silloin Sten suuteli kunnioittavasti tytön kättä ja Kristina niiasi syvään.
Herra Svante Niilonpoika ja Erik herra seisoivat ikkunan ääressä ja katselivat heitä.