Ja tuhansiin nousevan, tarkkaavaisesti kuuntelevan joukon ympäröimänä teki ritari selkoa maan asemasta ja osoitti, kuinka välttämätöntä oli kaikista Ruotsin maakunnista saada voimakasta apua vihollisen hyökkäyksiä vastaan.
"Tanskan kuningas", sanoi hän, "aikoo yhä tehdä Ruotsin alusmaakseen. Tiedätte hyvin, Taalain miehet, että hän on taivuttanut Saksan keisarin kieltämään hansakaupungit tuomasta meille suolaa ja muita elintarpeita ja samoin julistamaan minut ja monet valtakunnan suurmiehistä valtiokiroukseen majesteetinrikoksesta laillista kuningastamme vastaan. Eikä siinä kyllin; hän levityttää vieraissa maissa mitä häpeällisimpiä valheita jalosta herra Sten Sturesta, ja ne ruotsalaiset miehet, jotka ovat palanneet Tanskan vankeudesta, tietävät kertoa lukemattomista häväistyksistä, joita he ovat saaneet kärsiä."
"Niin, niin, se on totta! Tiedämme jo sen!" huudettiin monilta tahoilta. "Kirous juuteille!"
"Tiedätte myös, että hän se liittoutumalla Venäjän suuriruhtinaan kanssa sai meille aikaan sodan, joka maksoi monien ruotsalaisten ja suomalaisten miesten hengen. Edelleen sitoutui hän luovuttamaan suuria osia Suomesta armottomalle venäläiselle, kunhan ensin saisi meidät lyödyksi ja kukistetuksi…"
Kulki kuin tuulispää kautta kokouksen, ja tapparat kohotettiin uhkaavasti.
"Nyt hävittää ja polttaa tanskalainen rannikoltamme. Kalmarin linnoitus on jo kauan ollut hänen vallassaan. Vastoin vakuutuksia ja lupauksia valtasi kuningas kaupungin, ja meikäläiset ovat tähän asti koettaneet turhaan valloittaa sitä takaisin. Urhoollisella tohtori Hemming Gaddilla on ainoastaan vähäinen miesjoukko, enimmäkseen saksalaisia ja skotteja, jotka taistelevat maksun edestä, mutta kun he usein saavat hädintuskin palkkansa, on heidän palvelusintonsakin sen mukainen."
"Miksei juutti tule tänne itse? Me menisimme häntä vastaan mies talosta!" huusivat talonpojat.
"Niin, niin, sen tekisimme!" toistettiin kuorossa kaikilta tahoilta, ja miehet pudistelivat toistensa kättä. "Luultavasti pitää hän sitä liian uskaliaana, sentähden on hän lähettänyt neuvostolle kirjelmän, että kunnes Ruotsin kansa tunnustaa hänet lailliseksi kuninkaakseen, on hänelle suoritettava maaveroa."
"Sen maksamme hänelle kelpo tapparoillamme!" huusivat rahvaanmiehet.
"Sitä mieltä olen minäkin. Parempi on käyttää tämä vero vihollisen karkoitukseen kuin antaa se petturille, jossa vaivalloisesti kootut rahamme ainoastaan herättäisivät halun enempään, kunnes hän olisi saanut perinpohjin imetyksi maan mehun ja ytimen, jolloin me helposti joutuisimme hänen saaliikseen!"