"Olette nousseet Herran tahtoa vastaan ja kieltäneet sen, jonka hän on asettanut sijaisekseen."
"Jos tarkoitatte Tanskan kuningasta, tahtoisin tietää, mitkä tunnusmerkit todistavat hänen olevan Jumalan valitseman meidän herraksemme ja kuninkaaksemme", kysyi teini.
"Eikö tämä vainonaika riitä merkiksi? Katsokaa ympärillenne ja sanokaa, onko olemassa maata, joka ei inholla käänny pois siitä vallattomuudesta, mitä täällä harjoitetaan. Teidän keskuudessanne on monia, jotka ilolla tahtoisivat nöyrtyä Jumalan mahtavan käden alle, tunnustaen olevansa velvolliset pitämään ne valat, joita ovat tehneet maalliselle kuninkaalleen, mutta he eivät uskalla, eivät tahdo, peläten antavansa riitaisuudelle lisäravintoa."
"Olemme tähän asti olleet vapaa kansa, antaisimmeko nyt tehdä itsemme orjiksi?"
"Eikö sanota, että ketä rakastetaan, sitä myös kuritetaan? Vaikka kuninkaan onkin pakko verta vuotavin sydämin rangaista niskoittelevia, tottelemattomia lapsiaan, sulkee hän heidät sitten sitä suuremmalla ilolla leppyisää isänsydäntään vasten!…"
"Ne voivat olla vain tyhjiä lupauksia."
"Tanskalaiseen ei ole koskaan ollut luottamista!"
"Että Hannu kuninkaaseen on luotettava, siitä on minulla monta todistusta, ja voin hyvin sanoa, että minun täälläolonikin on sellainen. Hyvä kuningas teki erään velan ollessaan täällä ja on nyt lähettänyt minut sitä maksamaan."
"Velan?"
"Olavi Henrikinpojalle, kultasepälle. Tunnetteko hänet?"