"Siinä tapauksessa luulen Hannu kuninkaalla olevan moniakin velkoja maksettavana", tuumaili teini.
"Ne, mitkä havaitaan päteviksi, voin minä maksaa", vastasi munkki. "Mutta kun en tule oleskelemaan täällä kauan, täytyy minun lähteä etsimään arvoisaa Olavi mestaria."
"Ilta on sangen myöhäinen."
"On kyllä, mutta hyvästä rahasummasta avataan portit mihin vuorokauden aikaan tahansa! Kiitän sydämestäni siitä hyväntahtoisuudesta, jota olette osoittaneet minulle, ja juon kaikkien teidän menestykseksenne."
Näillä sanoin kohotti munkki olutkipon huulilleen ja tyhjensi sen viimeiseen pisaraan.
Toiset kolme miestä nousivat samaan aikaan, ja kun munkki ojensi kätensä jäähyväisiksi, sanoi vanhin heistä:
"Olen samainen Olavi mestari, jota etsitte, ja jos tahdotte tulla mukaani, annan teille mielelläni asuntoa, jollette jo ole sellaista hankkinut."
"Tämäpä oli odottamaton onni! Olen sama David maisteri, josta kaiketi olette kuullut, että hän on Venäjällä ja Puolassa tehnyt monia sopimuksia Hannu kuninkaan puolesta. Samoin olen Suomessakin koettanut vaikuttaa hänen asiansa hyväksi, eikä suinkaan vahingoittane minua teidän silmissänne se, että sanon sen ujostelematta."
"Tätä tietä, kunnianarvoisa isä!" sanoi Olavi mestari ja pääsi siten vastaamasta kysymykseen.
Kaikki neljä lähtivät oluttuvasta. He suuntasivat kulkunsa yli sillan Jaakopin kirkon alapuolitse. Olavi mestari kertoi taipaleella, että teini oli hänen poikansa ja mukana seuraava nuori mies hänen tuleva vävynsä. "Minulla on tytär myös", sanoi hän vilaisten tutkivasti munkkiin. "Hannu kuningas muistanee hänet."